torstai 27. joulukuuta 2007

Uusi vuosi 2008 tuo mukanaan Ristitulta!

video


RISTITULTA on Patmos Lähetyssäätiön TV7:lle tuotaman viikottaisen Leo Meller ja Ystävät -ohjelman sisälle sijoittuva kerran kuukaudessa toteutettava kokonaisuus, jonka erityisenä kohderyhmänä ovat ajattelevat aikuiset nuoret.

Ensimmäisessä lähetyksessä tiistaina 29. tammikuuta 2008 klo 21 muun muassa keskustelevat Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja (fysiikan lisensiaatti) Robert Brotherus sekä teologian tohtori Juha Ahvio kysymyksestä Jos Jumala on olemassa miksi on ateisteja? Kysymyksenasettelun takana ei niinkään ole se miten joku saataisiin uskomaan Jumalaan, vaan miksi esitetyt todisteet vakuuttavat toiset ja toisia taas ei, mitä todistamiselta vaaditaan ja mikä tekee todisteesta todisteen. Keskustelu oli asiallinen ja asiapitoinen, muttei tarpeettoman "vieraskorea" puolin eikä toisin. Molemmat herroista olivat miellyttäviä ja osasivat asiansa mikä teki ajatusten vaihdosta dynaamisen ja antoisan. Mottoni onkin, ettei pöydän äärellä tärkeintä ole yksimielisyys vaan asioiden ja argumenttien selkeä esittäminen, niin että katsojat tietävät selkeästi mitä vieraat ajattelevat ja miksi. Toivottavasti tämä näkyy myös tulevissa lähetyksissä.

Ristitulta -kokonaisuuteen mahtuu toki paljon muutakin mielenkiintoista kuin tämä ohjelman pääaihe. Osa lähetyksestä koostuu eri tavoin kristillistä elämää ja olemista koskettavista makasiiniosuuksista, joita toimittavat nuoret ja lahjakkaat uudet ohjelmantekijät. Joten jokaiselle jotain.

Ristitulta on syy sille miksi blogikirjoitteluni hiipui loppuvuodesta 2007. Ohjelman suunnittelu ja liikkeellesaattaminen ovat olleet erittäin paljon aikaa ja energiaa vievä projekti - joka jatkuu. Siunattujen synnytystuskien parissa meni loppuvuosi 2007 vaihtelevasti unettomien öiden ja toisaalta luomisen riemun välillä. Minulla on yli 17 vuotta kokemusta radiotyöstä, mutta erityisesti marras-joulukuussa jouduin toteamaan miten moninverroin työläämpää on televisio-ohjelmien suunnittelu ja tekeminen radio-ohjelmiin verrattuna. Kiitos kun saan pyytää muistamaan esirukouksin Ristitulta -ohjelmien tekemistä. Ensimmäisen lähetyksen mainosspotti on katseltavissa yllä.

Kaikkea hyvää vuoteen 2008 jokaiselle Teille! Kiitos blogini lukemisesta ja kommenteista ja palautteesta. Jatkamme keskustelua alkavan vuoden merkeissä.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Parisuhdelakiseminaarissa pohdittiin siunauskaavaa

Edelliseen kirjoitukseeni (1.12. alla) liittyy oheinen uutinen, johon tänään törmäsin netissä Vantaan seurakuntien sivuilla:

  • Perusoikeudet sitovat luterilaista kirkkoa Artikkelissa kerrottiin meneillään olevasta kirkon parisuhdelakiseminaarista (28.-29.11.), jossa keskusteltiin rekisteröityjen parisuhteiden juridisista kysymyksistä sekä pitäisikö luoda oma siunauskaava parisuhteen rekisteröineille. Kannattaa lukea koko juttu.

Aiemmin kirjoittamaani liittyy jutussa varatuomari Matti Mäkisen toteamus ja varoitus: ”Jos kirkko oman tunnustuksensa pohjalta hyväksyy rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen kaavan ja pappi kieltäytyy tällaisen suorittamasta, joudutaan helposti samanlaisiin pohdintoihin kuin naispappeuteen torjuvasti suhtautuvien kohdalla”.

Hallintoneuvos Irmeli Telivuo oli tosin sitä mieltä, että reiksteröidyn parisuhteen siunaaminen ei lainsäädännöllisesti ole avioliittoon vihkimiseen rinnastettava asia, eikä siitä siksi seuraa kirkolle velvollisuutta siunata rekisteröityjä parisuhteita.

Voi olla, että juridista "velvollisuutta" ei ole. Siunauskaava loisi kirkkoon kutienkin työyhteisön sisäisen moraalisen velvoitteen, jonka puitteissa erilaisten työaikajärjestelyjen ja väistämisoikeuksien soveltaminen ennen pitkää kävisi mahdottomaksi. Siunauskaavalla olisi kirkollinen merkityksensä samoin kuin muilla siunaustoimituksilla, joita jäsenet pyytävät.

Miten pappi voi jatkossa kieltäytyä toimittamasta näitä siunaamisia, jos kirkko, Mäkisen sanoin,"oman tunnustuksensa pohjalta hyväksyy rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen"? Jos päädytään näkemykseen, että homo- ja lesboparien siunaaminen (missä muodossa tahansa) ei ole ristiriidassa kirkon tunnustuksen kanssa, miten papit työyhteisönsä sisällä voivat kirkon palvelijoina perustella kieltäytymisensä sellaisista siunauksista? Vetoamalla Raamattuun, luterilaiseen tunnustukseen vaiko omaantuntoon? Millä perusteella, jos kerran rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen on kirkon tunnustuksen mukaista? Olisihan hassua, että kirkkoo hyväksyisi siunauskaavan ja samalla antaisi ymmärtää, ettei se oikein ole kirkon tunnustuksen mukainen.

Kirkko tekee jatkuvasti tässä asiassa pieniä myönnytyksiä, koska haluaa olla ihmisille mieliksi. Nyt tarvittaisiin kuitenkin piispoilta rohkeutta ja todellista hengellistä johtajuutta, jossa ei mielistellä tämän maailmanajan henkeä.

"Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista..." - Gal. 1:10-11.

lauantai 1. joulukuuta 2007

Lähtölaskenta on alkanut

Muutama otsikko ja uutinen Hesarissa mennä viikolla kiinnitti huomioni. Niistä kaksi ensimmäistä on saman päivän lehdestä keskiviikolta 28.11.
  • Homo- ja lesbopareille valmistellaan perheen sisäistä adoptio-oikeutta (HS 28.11.2007). Uutisen mukaan syyskuussa voimaan tullut hedelmöityshoitolaki mahdollistaa naispareille lasten saamisen yhteiskunnan tarjoamien palvelujen avulla. Näin syntyneellä lapsella ei kuitenkaan ole oikeudellista asemaa toiseen "sosiaaliseen vanhempaansa", joten tätä epäkohtaa pyritään korjaamaan homoperheiden sisäisellä adoptio-oikeudella oikeusministeri Tuija Braxin johdolla.
  • Homoliittojen siunaamiseen suhtaudutaan aiempaa suopeammin (HS 28.11.2007). Uutisen mukaan viisi vuotta sitten homo- ja lesboliittojen kirkollista siunaamista kannatti vain kolmannes suomalaisista. Tuoreimman kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan kannattajia on nyt noin 40 prosenttia. Vastustajia 45 prosenttia.
  • Käräjäoikeus: Niaspapin poistuminen kirkosta Hyvinkäällä oli syrjintää (HS 30.11.2007). Uutisen mukaan oikeus tuomitsi naispapin kanssa jumalanpalvelusyhteistyöstä kieltäytyneen evankeliumiyhdistyksen papin syrjinnästä 20:een päiväsakkoon. Samoin vs kirkkoherrana tuolloin toiminut pappi tuomittiin 20:een päiväsakkoon työsyrjinnästä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Miten nämä uutiset liittyvät toisiinsa?

Ensimmäinen uutinen kertoo pyrkimyksestä lähentää ja rinnastaa rekisteröidyt parisuhteet lainsäädännöllisesti aiemmin normatiivisena pidettyihin heteroparien muodostamiin perheisiin. Kuten parisuhdelaissa jokunen vuosi sitten, on tässäkin, minun tulkintani mukaan, ensi sijassa kysymys homo- ja lesboparien aseman lujittamisesta ja tietyn poikkeavan elämäntavan normittamisesta.

Tämän normittamiskehityksen rinnalla (johon tietysti kuuluu muitakin ulottuvuuksia kuin keskustelu adoptio-oikeudesta) suomalaiset ovat alkaneet suhtautua entistä suopeammin homoparien kirkolliseen vihkimiseen. Ja miksi eivät suhtautuisi? Jos homoparien muodostamat perheet voivat olla ovat perheitä siinä missä heteroperheet miksi heiltä tulisi evätä samat palvelut kuin heteroilta - aina kirkollista vihkimistä myöten?

Tähän liittyy epäsuorasti viimeinen uutinen naispapin syrjinnästä. Yhdenvertaisuus periaatteen mukaan ketään ei saa syrjiä tai asettaa eri asemaan sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Niinpä yhteiskunnassa ei käy päinsä, että työnantajana toimiva kirkko poikkeaisi muusta yhteiskunnallisesta kehityksestä ja sallisi työntekijöidensä kieltäytyä yhteistyöstä sukupuolen perusteella. Sellainen johtaa käräjille ja vähintään sakkoihin.

Tässä vaiheessa hampaisiin ovat joutuneet vain ne konservatiivipapit, jotka katsovat naispappeuden olevan vastoin Raamattua. Mutta kirkon sisällä on toisenkinlaisia pappeja, konservatiiveja hekin, jotka eivät näe naispappeuden ja Raamatun välillä ristiriitaa. He ovat toistaiseksi voineet hengähtää, ja melkeinpä seurata sivusta kuinka heidän konservatiivisia kollegojaan ajetaan entistä ahtaammalle entistä avarakatseisemmaksi käyvässä kirkossa. Kuitenkin heillä on suhteessa Raamattuun enemmän yhteistä naispappeutta vastustavien kollegojensa kanssa kuin sitä ajavien kirkollisten poliittisten painostusryhmien kanssa.

Voi olla, että maalaan liian synkin värein. Edellä lainaamani uutiset osoittavat kuitenkin mielestäni, että myös näiden jälkimmäisten kirkon konservatiivityöntekijöiden lähtölaskenta on jo alkanut. Homo- ja lesbopariskunnat saavat alati vahvemman juridisen aseman yhteiskunnassa ja samaan aikaan suhtautuminen heidän kirkolliseen vihkimiseensä muuttuu entistä suopeammaksi. Muutaman vuoden kuluttua kärjäoikeudessa tullaan puimaan joidenkin pappien työtehtävistä kieltäytymistä ja virkavelvollisuuksien rikkomista, koska nämä eivät ole suostuneet toimittamaan kirkollista vihkimistä sitä pyytäneelle homoparille. Kirkollahan on vihkioikeuden omaavana laitoksena velvollisuus suorittaa vihkimisiä, jos jäsenensä sitä pyytävät. Siinä se toimittaa myös yhteiskunnallista tehtävää siinä missä kantaessaan vastuun jäsentensä hautauksistakin. Sitä vartenhan kirkollisveroja kerätään, että "palvelut pelaavat".

Millä perusteella papit voivat tulevaisuudessa kieltäytyä vihkimästä luokseen tulevia homo- ja lesbopareja, joiden asema parisuhde- ja adoptiolakia myöten on rinnastettu heteroparien perheisiin? Raamattuun ja omaantuntoonko vetoamalla?

Lähtölaskenta on alkanut.

tiistai 27. marraskuuta 2007

Ylistä Jumalaa menneestä, nykyisestä ja tulevasta.

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella kristuksessa..." - Ef. 1:3

"Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeudepuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat." - 2 Kor. 1:3-4

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja katoamattomaan perintöön ..." 1 Piet. 1:3

Ihminen jää menneisyytensä vangiksi, jos hän katsoo vain omaa henkilöhistoriaansa ja antaa menneisyytensä vastoinkäymisten ja epäonnistumisten määritellä hänet ihmisenä. Menneisyyttämme emme voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voimmme vielä vaikuttaa. Paavali kehoittaa kurottautumaan kohti tulevaa ja unohtamaan sen mikä on takana (Fil. 3:13). Helpommin sanottu kuin tehty. Entä jos taaksepäin katsoessamme emme näekään itseämme, vaan jotain muuta? Entä jos katsoisimme taaksepäin kohti Kristusta ja antaisimme menneisyytemmekin määrittyä Hänen kauttaan? Silloin myös tulevaisuus avautuisi aivan uudella tavalla.

Yksi tapa kääntää katseensa pois itsestään on ylistää Jumalaa. Ylistyksessä huomio kiinnittyy itseni ulkopuolelle Jumalaan.

"Alussa oli Sana", kirjoittaa apostoli Johannes (Joh. 1:1) tarkoittaen Jeesusta, joka on Jumalan sana. Miten kauas tahansa katsommekaan ajassa taaksepäin, löydämme alkupisteestä lopulta Jeesuksen. Hänestä pidemmälle "taaksepäin" emme pääse. Jeesus sanoi: "Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu" (Ilm. 22:13). Menimmepä kuinka kauaksi tahansa eteenpäin, löydämme päätepisteessä lopulta Jeesuksen. "Minä olen teidän kanssanne, joka päivä, maailman loppuun asti", Jeesus lupasi seuraajilleen (Matt. 28:20). Kestipä kuinka kauan tahansa päästä alusta loppuun, Jeesus on joka hetkessä läsnä.

Kristityllä on siksi päivittäin aihetta kolminkertaiseen ylistykseen, koska hänen menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa on Kristuksen tähden Jumalan kädessä: Ihminen, joka on turvautunut Kristukseen on Hänessä saanut omakseen taivaalliset, hengelliset siunaukset (Ef. 1:3); nykyisen elämän ahdistuksissa kristitty saa kokea Jumalalta tulevaa lohdutusta (2 Kor. 1:3); tulevaisuudessa häntä odottaa ikuinen elämä, toivo ylösnousemuksesta ja kuolemattomuudesta (1 Piet. 1:3).

"Ei se noin helppoa ole", joku protestoi. En minä mitään helpoksi ole väittänyt. Mutta jostain on aloitettava ja lähdettävä liikkeelle. Kysymys kuuluukin: Mistä sinä ja minä lähdemme liikkeelle?

Alussa oli Sana. Siksi on hyvä aloittaa alusta.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Kun pahaa tapahtuu hyville

Suosittelen kuunneltavaksi alla olevan Ravi Zachariaan panelikeskustelun hinduprofessorin ja ateistiprofessorin kanssa. Mukana myös William Lane Craig. Intialaissyntyinen Ravi Zacharias on yksi johtavia yhdysvaltaltaisia kristittyjä ajattelijoita.Ravi Zachariaksen nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.rzim.org/ ja oheinen debatti myös löytyy hänen nettiarkistostaan. Ensimmäiset kaksi osaa sisältävät Zachariaan alustuksen sen jälkeen tulevaan panelikeskusteluun ja yleisökysymyksiin. Oheen olen liittänyt paneelikeskustelun alkuperäisen esittelyn.

---------------------------------------------------------
Ravi debates the difficult question, "Is There Meaning in Evil & Suffering" at the Faith and Science Lecture Forum. Ravi's address is followed by a rebuttal from three panelists:

  • Dr. Bernard Leikind, a plasma physicist, senior editor at Skeptic Magazine and a renowned atheist;
  • Dr. Jitendra Mohanty, one of India's most noted Hindu philosophers and a distinguished professor at Emory University in Atlanta; and
  • William Lane Craig, a noted author, Christian philosopher and apologist.
After the rebuttals and Ravi's response, the audience asks questions.

--------------------------------------------------------

Kannattaa myös lukea Ravi Zachariaan artikkeli Ravi Zacharias responds to the Virginia Tech shootings

perjantai 9. marraskuuta 2007

Apokryfikirjat uusiin Raamattuihin?

Kirkolliskokokus on saanut valmiiksi apokryfikirjojen uuden suomennoksen ja ehdottanut, että ne voitaisiin halutessa painaa erillisenä liitteenä uusiin raamattupainoksiin.

Mitä nämä apokryfikirjat oikein ovat? Kuuluisiko niiden olla osa Jumalan sanan kaanonia? Kirkolliskokousedustaja, päätoimittaja Leif Nummela (TM) jätti kirkolliskokoukselle eriävän mielipiteen apokryfikirjojen ottamisesta Raamattuihin.

Nummelan kirkolliskokouspuheenvuoro oli hyvin perusteltu katsaus apokryfikirjojen historialliseen asemaan kristillisessä kirkossa, sekä niiden suhteesta kanonisiin kirjoituksiin.

Luvalla liitän oheen linkin, josta Leifin hyödyllinen puheenvuoro on luettavissa kokonaisuudessa. Se löytyy myös kirkon internetsivuilta.

torstai 8. marraskuuta 2007

Valtava, mieletön inhimillinen tragedia...

Olin eilen illalla puhumassa teekkareiden Ristinkillassa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tietoja Jokelan kouluammuskelusta oli tihkunut pitkin päivää. Pyysin tilaisuuden aluksi salin täydeltä teekkareita painamaan päänsä rukoukseen ja yhdessä lähestyimme kaiken lohdutuksen Jumalaa pyytäen Häneltä uhrien omaisille lohdutusta, joka ylittäisi ihmisymmärryksen. Pyysimme järkyttyneille koulun opiskelijoille ja opettajille samaten Jumalan vahvistavaa ja armollista läsnäoloa, sillä sanat eivät tavoita sitä mitä tunnemme, sekä kriisityössä työskenteleville voimia seistä ahdistuneiden rinnalla.

Tragedia on vertaansa vailla Suomalaisessa historiassa. Se vetää sanattomaksi. "Valtava, mieletön, inhimillinen tragedia," totesi Tuusulan kunnanjohtaja. Nyt tiedämme järkyttävän tilanteen kokonaisuudessaan: Jokelan ampumatapauksessa sai surmansa yhdeksän ihmistä.

Tämän päivän Iltapäivälehdet julistavat jo erikoisnumerojensa lööpeissä miten heidän lehdessään kerrotaan kaikki surmatyön tekijästä ja mitä koulun sisällä tapahtui "hetki hetkeltä". Jotenkin ironista, että vajaa päivä sen jälkeen kun oppilaat ja opettajat henkensä kaupalla ovat paenneet tapahtumia ulos (kuka ikkunoista kuka ovista), lehdet ovat viemässä koko Suomen takaisin sisälle kouluun keskelle järkyttäviä tapahtumia - "hetki hetkeltä".


Billy Grahamia pyydettiin aikanaan puhumaan tilaisuuteen, joka vietettiin yli 200 ihmistä surmanneen pommi-iskun uhrien muistoksi. Nuori amerikkalainen äärioikeistolainen Timothy McVey oli veriteon takana. Billy Graham sanoi puheessaan tähän tapaan: "Emme ehkä koskaan saa tässä ajassa vastausta siihen miksi tämä kaikki on meitä kohdannut. Mutta on parempi kohdata tällaiset tragediat yhdessä Jumalan kanssa kuin ilman Häntä."

maanantai 5. marraskuuta 2007

Hesari ihmettelee - En yhtään ihmettele.

Olen sanaton...

---------------------------
Helsingin Sanomat Pe. 2.11.2007
NÄKÖKULMA

MITÄHÄN JEESUS TEKISI?
Riikka Venäläinen

Toimitukseen tuli iso kirje. Siellä oli Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien uuden imagokampanjan materiaalia ja kutsu tiedotustilaisuuteen.

Kampanjajulisteessa lempeä Jeesus-hahmo sanoi: Jesse diggaa sua ehdoitta. Kirjeessä oli myös t-paita. Siinä oli kuva, jossa kaksi miestä makaa alasti sängyssä, käsikkäin. Molempien peitoissa on jalkovälin kohdalla pikkuinen kumpu ja puhekuplassa ajatus:

What would Jesus do? Mitähän Jeesus tekisi?

En ymmärtänyt paidan viestiä. Näytin sitä kollegoille.

"Siis kirkko on lähettänyt tuon. . . Varmaan ne haluaa, että ihmiset miettisi, rupeaisko Jeesus hommiin vai ei. Niin, että parempi varmaan, että ei rupeaisi."

"Ai kirkon paita. Siis kaksi miestä sillai. Kai ne meinaa kirkossa nyt että rakastakaa ketä tahdotte."

"Ihan 40-lukulaista. Taas on pipo kireällä."

"Jeesuskin voisi siis nykyään tulla kaapista. Hyvä kun kirkko vapautuu."

Eniten jäi mieleen erään työtoverin hämmennys:

"Mut siis diggaaks kirkko nyt homoja vai ei?"

Helsingin seurakuntien viestintäjohtajan Seppo Simolan mukaan kampanjaan ryhdyttiin, koska kirkosta eroaa Helsingissä sankoin joukoin nuoria aikuisia. Kirkko haluaa muuttaa mielikuvaansa ja avata keskustelun 20–40-vuotiaiden omalla kielellä.

Mutta entä se t-paita, diggaako kirkko Helsingissä homoja vai ei?

Simola huokaa. Henkilökohtaisella tasolla kirkossa on näistä asioista erilaisia kantoja, hyvinkin liberaaleja. "Valmista vastausta ei ole", Simola tiivistää. Eikä seurakuntayhtymän sitä paitsi edes kuulu päättää tällaisista asioista.

Kirkon viestintä ei ole helppoa. Moni karsastaa nykyään kuulumista yhteisöön, jolla ei ole selvää viestiä. Eikä kaikkia voi ikinä miellyttää yhtä aikaa.

Haluaisin itsekin kirkon jäsenenä selvän vastauksen esimerkiksi siihen, miksi Jesse diggaa kaikkia ehdoitta, mutta kirkko ei siunaa homoliittoja saati vihi papiksi ihmisiä, joiden kumppani on samaa sukupuolta.

Ehkä t-paita auttaa.

KIRJOITTAJA ON HELSINGIN SANOMIEN KAUPUNKITOIMITUKSEN ESIMIES.
-------------------------------

torstai 1. marraskuuta 2007

Haloo, uskovat avoliittolaiset!

Olen turhautunut. Myönnän sen. Ehkä se johtuu siitä, että koen olevani vanha. Tai sitten siitä, että minulla ihan oikeasti on aihetta turhautumiseen.
Kuulin hiljattain eräästä nuoresta uskovasta ystävästä, jota arvostan ja josta ihan oikeasti pidän kovasti. Hän oli mennyt avoliittoon. Avoliittoon?! Jeesuksen seuraajaksi itseään kutsuva. Muuttanut asumaan yhteen toisen kanssa menemättä naimisiin.
Ihan oikeasti minä en ymmärrä tätä trendiä, johon olen törmännyt lisääntyvässä määrin niiden parissa, jotka kutsuvat itseään Jeesuksen seuraajiksi.
"Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat" sanotaan Hebrealaiskirjeen jakeessa 13:4. Alkukielessä avioliittoa tarkoittava sana (gamos) on sama, joka tarkoittaa häitä. Aviovuodetta tarkoittava sana (koitee) on sama, jolla kuvataan sukupuoliyhteyttä (siitä sanonta: "Oletko ollut sängyssä sen tai sen kanssa). Siinä on järjestyskin kerrottu: Ensin häät sitten sänky. Haloo, avoliittolaiset, teillä on sänky, missä ovat häät!
Olen niin murheissani ja turhautunut siihen, että uskovatkin jo pettävät Jeesuksen tässä seksuaalietikaan perusasiassa ja loukkaantuvat jos heille asiasta huomautetaan ikään kuin avioliitto olisi erikseen perusteltava.
Voisin viitata sivutolkulla erilaisiin tutkimuksiin siitä miksi avioliitto on monella tapaa (psykologisesti, emotionaalisesti, fyysisesti, taloudellisesti, eliniänodotteen kannalta ym ym) avoliittoa kannattavampi ja hyödyllisempi vaihtoehto. Mutta eikö uskovalle pitäisi riittää se, että Jumala on säätänyt avioliiton (2 Moos. 2:24) ja Jeesus on sen yksikantaan vahvistanut (Matt. 19:4-6). Jeesuksen sanoin: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja..."?!
Tiedän kyllä kaikki mahdolliset avoliiton puolesta esitetyt filosofiset ja teologiset ja emotionaaliset ym. argumentit alkaen "Mehän rakastamme toisiamme, mitä väärää siinä voisi olla?" (Jeesus kysyy: Rakastatko minua enemmän kuin näitä) tai "Kyllä me olemme yhtä hyviä vanhempia kuin avioliitossa elävät" (Annatte lapsille esimerkin synnissä elämisestä - Mitä se kertoo lapsillenne siitä kuinka korkealle arvostatte Jumalan sanaa?) tai "Kuka sinä olet tuomitsemaan, Jumala vain saa tuomita" (He will - kts. edellä Hepr. 13:4) tai "Tärkeintähän Raamatussa on rakkaus" (Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken) tai "Ei se kuulu kellekään toiselle miten minä elän" (mihin katosi Jumalan sanan opetus, että emme ole itsemme omat?) jne.
Kummallista miten argumentit ovat samat, kuin yhdessäasuvilla homopareilla. Ei synnillä itselläänkään ole kovin suurta eroa. Avoliittolainen rikkoo Jumalan tahota siinä missä homosuhteessa elävä.
Olen siinä määrin murheissani ja turhautunut tästä kehityksestä uskovaksi tunnustautuvien parissa, että en jaksa välittää vaikka joku nyt loukkaantuu, kun näin suoraan huomautan asiasta. Minun ei tarvitse perustella avioliittoa. Vastaväittäjille totean kuin aikanaan Idols tuomari yleisön buuatessa, että "Olkaa lapset hiljaa nyt kun setä puhuu!"

Avoliittolaiset, tehkää parannus ja menkää naimisiin. Tarjoan McDonaldsissa aterian jokaiselle uskovalle susiparille, joka menee naimisiin seuraavan vuoden aikana.

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Rangaistus on kärsitty!

Mielestäni yksi Raamatun kauneimpia ja lohdullisimpia lauseita on Jesajan 53:5:
"Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha."

Jesaja puhuu profeetallisesti Jeesuksesta, joka ristillään kärsi rangaistuksen meidän synneistämme. Edellä samassa jakeessa todetaan, että "meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet." Jes 53:5 esittää lyhyesti mitä merkitsee meille Jeesuksen sijaissovituskuolema: Jeesus kantoi meille kuuluvan rangaistuksen ja sen seurauksena meillä on nyt rauha Jumalan kanssa, kun uskomme Häneen. Meitä ei enää rangaista.
Ihminen mielellään kieltää rikkoneensa, koska pelkää rangaistusta. Rangaistuksen pelko voi johtaa epärehellisyyteen itseä ja Jumalaa kohtaan. Pelko saa ihmisen siksi vähättelemään rikkomuksia tai protestoimaan rangaistuksen oikeellisuutta. Jos sen sijaan tiedän, että rangaistus on jo kannettu ja minulla on rauha, saatan rehellisesti kohdata oman pahuuteni ja tunnustaa syntini kaikessa rumuudessaan. Uskallan olla rehellinen rikkomusteni suhteen, koska tiedän, ettei Jumala Kristuksen työn tähden heitä minua luotaan - rangaistus on jo kärsitty ja minulla on rauha. Suhteeni Jumalaan ei perustu rangaistuksenpelkoon, vaan rauhaan, joka on saavutettu siksi, että Kristus on jo kärsinyt minun rangaistukseni. Rauhani perustus ei ole siinä mitä itse teen, vaan siinä mitä Kristus on jo tehnyt.

torstai 18. lokakuuta 2007

Kuinka yliopisto-opetus voi "epäonnistua"?

Helsingin Yliopiston eläkkeellejäänyt vararehtori, emeritusprofessori Raija Sollamo arvosteli Kotimaa -lehdessä hiljattain (4.10.2007, s.26) Suomen Teologisen Instituutin tarjoamaa opetusta siinä määrin toisenlaiseksi, että se haittaa tiedekunnan eksegetiikan opetusta. Haastattelussa jäi avoimeksi se millä tavalla tarkalleen STI:n opetus "haittaa" tiedekunnan toimintaa.
Sollamo harmittelee myös, että joidenkin opiskelijoiden kohdalla "eksegetiikan opetus epäonnistuu". Miten ihmeessä yliopisto-opetus voi "epäonnistua"? Yleensä opetuksen epäonnistuminen kertoo opetuksen tasosta. Tässä yhteydessä kritiikin kärki tuntui kuitenkin kohdentuvan toisaalle.

Yleisluontoisen juttelun lomassa yksilöidään vain pari ilmiötä: naispappeus ja homoseksuaalisuus. Onko siis niin, että kun eksegetiikan opetus "onnistuu" oppilaat alkavat suhtautua myötämielisesti sekä naispappeuteen että homoseksuaalisuuteen? Voin tietysti olla väärässä, mutta nyt syntyy sellainen kuva, että teologinen tiedekunta ajaa ohjelmallisesti naispappeutta ja homoseksuaalisuuden normalisoimista. Olisiko myös ymmärrettävä, että mikäli STI ei tue näitä ideologisia päämääriä se "haittaa" tiedekunnan työskentelyä?
Sollamo olisi voinut valita muitakin esimerkkejä eksegeettisen opetuksen "epäonnistumisesta" kuin mainitut poliittisesti korrektit esimerkit. Poliittinen korrektiushan ei ole muuta kuin helppo keino suojautua kritiikiltä yleisen mielipiteen taakse. Eli jos haluat kansan tunnetilat puolellesi nosta esiin naisppappeus- ja homokysymys. Ihmiset tietävät oitis kenen puolelle asettua, ennen kuin ovat kuulleet argumentin argumenttia. Mielikuvat tehoavat aina paremmin kuin argumentit.
Minua tuntevat tietävät, että en ole naispappeuden vastustaja. Vastustan lähinnä sitä tapaa, jolla naispappaeuden vastustajia tätä nykyä vastustetaan. Suhtautumiseni homoseksuaalisuuteen sen sijaan on jyrkän kielteinen. Nämä kaksi ilmiötä eivät ole eettisesti tai raamatullisesti verrannollisia keskenään. Niistä puhuminen toisiinsa rinnastettavina ilmiöinä, tasa-arvon tai erilaisuuden hyväksymisen nimissä, on kuin sotkeutuisi kävellessä omiin jalkoihinsa, kun ei erota oikeaa eikä vasenta. Sukupuolikäyttäytyminen on ERI ASIA kuin sukupuoli. Ei ole syntiä olla nainen (tai mies). Homoseksuaalinen käyttäytyminen sen sijaan on. Miksei tätä eroa jo viimein tajuta?
Sollamo rohkaisi kirkkoa luottamaan kriittiseen raamatuntutkimukseen ja eksegeettiseen työskentelyyn. Yksi mainitun eksegeettisen työskentelyn hedelmä on ollut vakavasti otettavien tutkijoiden parissa tapahtuva alati laajeneva yksimielisyys siitä, että Raamattu johdonmukaisesti torjuu homoseksuaalisen käyttäytymisen kannesta kanteen. Hermeneuttiset silmänkääntöteput eivät tätä tosiasiaa muuta.

maanantai 24. syyskuuta 2007

Ahmadinejad, New York ja sananvapaus!

"Herra presidentti, teissä on kaikki pikkumaisen ja julman diktaattorin piirteet," totesi New Yorkin Columbia yliopiston rehtori Bollinger alustuspuheessaan Iranin presidentti Ahmadinejadin vieraillessa yliopistolla tänään.

Satuin parahiksi nettiin tänään CNN uutisyhtiön sivulle juuri kun Bollinger oli aloittanut avauspuheensa. Seurasin herpaantumatta loppuun saakka livenä netissä Ahmadinejadin koko vierailun Columbian yliopistolla. Tai noh, pakko tunnustaa, että Ahmadinejadin saarnan aikana kävin pari kertaa jääkapilla. Sen sijaan Bollinger ei nöyristellyt esittäessään kriittisiä huomioitaan maailman tämän hetken kenties vaarallisimman miehen edessä: haluaako Ahmadinejad hävittää Israelin, miksi hänen hallituksensa tukee terrorismia, sortaa naisia, teloittaa homoseksuaaleja julkisesti, valmistelee ydinasetta jne jne. "Monille, teidän lausuntonne juutalaisten joukkotuhosta kertovat, että olette joko äärettömän provokatiivinen tai naurettava, ja käsityksenne juutalaisten joukkotuhosta ovat vastenmielisiä. Miksi te kiellätte historian parhaiten dokumentoidun joukkotuhon historiallisuuden?" Bollinger laukoi rauhallisesti ja tyylikkäästi.

Kun Bollingerin alustuspuhe päättyi opiskelijajoukko antoi raikuvat aplodit. Minä olin niin vaikutettu hänen arvokkaasta esiintymisestään, että en voinut kuin nousta tietokoneeni äärellä spontaanisti seisomaan ja taputtaa yhdessä opiskelijoiden kanssa heidän dekaaninsa esimerkillisen rohkealle puheelle. Tämä on toinen kerta kun netin äärellä katselen jotain vastaavaa live-streamia ja liikutun melkein kyyneliin sellaisen äärellä.

Ahmadinejad koki alustuspuheen loukkaavana. Mikä ei ollut yllätys. Samalla hän ei kyennyt antamaan yksinkertaista kyllä tai ei vastausta mm. kysymykseen suunnitteleeko hänen hallituksensa Israelin valtion hävittämistä. Ahmadinejadin esitelmä oli saarnaa tieteen ja uskon välisestä filosofisesta suhteesta, ja toimi lähinnä ponnahduslautana epäsuoraan kritiikkiin Yhdysvaltojen joukkotuhoaseita ja nykyhallinnon Lähi-itä politiikkaa kohtaan. Hän vastaili rauhallisesti ja tyynesti lopussa esitettyihin kysymyksiin. Mutta ei suoraan. Välillä hymyillen lämpimästi.

Katsellessani Bollingerin esitystä heräsin sismpäni syvimpiä sopukoita myöten siihen, miten suuri aarre sananvapaus on. Ahmadinejad ei voinut olla loukkaantumatta esitetyistä väitteistä. Hän väitti, että osa oli täysin valheellista (Iranissa ei kuulemma ole esimerkiksi homoseksuaaleja, naisilla on aidosti vapaus, Iran itse on terrorismin uhri, eikä kannata terrorismia jne.). Hän koki Bollingerin kohtikäyvän avauspuheenvuoron epävieraanvaraisena. Vai oliko diktaattori kenties vain tottunut siihen, että kaikkialla minne hän menee häntä nuoleskellaan, koska protokolla niin vaatii toimimaan valtion päämiehiä kohtaan? Bollingerin puhe oli asiallisesta ja tyylikkäästä esitystavasta huolimatta kaukana mistään muodollisesta juhlakestityksestä. Siksi juuri tuo suoraselkäinen esiintyminen oli niin rohkaisevaa ja koskettavaa katseltavaa. Hän antoi moraalisen esimerkin koko maailman silmien edessä.

Ahmadinejad voi olla oikeassa siinä, että kysymkset olivat hänen kannaltaa loukkaavia, ja Columbian yliopiston rehtori ei niitä esittäessään osoittanut sellaista muodollista kunnioitusta vierasta kohtaan, joka olisi ollut protokollan mukaista (vaikka Bollingerin tavassa esittää kritiikkinsä ei ollut mitään loukkaavaa). Ehkä jopa Bollingerin irantiedoissa oli jotain epätarkkuuksia ja virheitäkin. Ehkä, ehkä, ehkä. Siis teoriassa.

Mutta juuri tässä on sananvapauden ydin: Vapaudessa esittää rohkeaa ja suoraselkäistä kritiikkiä poliittisia päättäjiä kohtaan, vaikka se perustuisikin osin tai kokonaan virheellisiin tietoihin. Moni republikaani ei pidä siitä miten presidentti Bushia vedetään kölin ali milloin missäkin amerikkalaisessa liberaalissa talk-showssa. Mutta sellaista tehdään viikosta toiseen. Sen sijaan, että Teheranissa on järjestetty juutalaisvastainen pilakuvanäyttely, miksei maan pääkaupungissa ole joka viikko hallitusta, sen päättäjiä ja politiikkaa irvailevaa pilakuvanäyttelyä? En siis tarkoita mitään muhammedkuvia, vaan polittisia päättäjiä. Kaksi maata, jossa toisessa saa avoimesti kritisoida johtajia ja heidän politiikkaansa, ja toisessa ei!

Mitä meihin suomalaisiin tulee, niin kaikesta muodollisesta ja usein hurskastelevasta anti-amerikkalaisuudesta huolimatta meillä on paljon enemmän yhteistä Yhdysvaltojen kuin Iranin kanssa - niin hyvässä kuin pahassa. Oltiinpa miten kriittisiä tahansa vaikka jonkun Irakin sodan suhteen. Ja yksi merkittävä asia mikä meitä yhdistää toisen kanssa ja erottaa toisesta on Sananvapaus. Columbian yliopiston rehtorin puhe oli esimerkki siitä miksi sananvapautta tarvitaan. Ja miksi ajoittain on siedettävä sen väärinkäyttöä.

Ihan kylmät väreet meni selkäpiissä Bollingerin puhuessa. Kiitos. Kunhan dekaanin puhe julkaistaan netissä laitan siitä linkin tänne. Sillä välin kannattaa käydä CNN:n ja BBC:n sivuilla tutustumassa Columbian yliopistossa järjestetystä tapahtumasta kertoviin juttuihin.

Minä alan väsäämään Bollingerille sähköpostia... "Dear, Mr. Bollinger, Thank you for your corageus speech infront of president Ahmadinejad. I am from Finland and I was watching live when you..."

Eläinten ja ihmisten raja-aidat - vähän on paljon.

"IHMISTEN JA ELÄINTEN RAJA-AIDAN MURENEVAT - Monilla eläimillä on kyky käyttää työkaluja" otsikoi viime lauantain (22.9.07, D11) Helsingin Sanomat TV1:n luontodokumentista kertovan juttunsa.

Otsikon alkuosassa on perääkin. Ei siksi, että eläimet käyttäytyisivät tätä nykyä ihmismäisemmin. Iltapäivälehtien perusteella pikemminkin ihmisten käytös alkaa muistuttaa eläimiä.

Vai että oikein työkaluja? ajattelin otsikon luettuani. Mitä työkaluja? Ruuvimeisseliä? Jakoavainta? Iskuporakonetta? Leikkuupuimuria? Lumiauraa? Digiboksia?

Ei vaan, tikkuja, joilla voi kaivella muurahaisia onkaloista. Kiviä, joita "paiskomalla" voi rikkoa munankuoria (paiskominen voi kyllä ikävästi muistuttaa joidenkin ihmisten kotielämää). Unohtamatta "eläimen omia ulokkeita ja eritteitä".

Että sellaisia "työkaluja".

Puhumalla ihmisen ja eläinten rajasta ja työkalujen käytöstä samassa yhteydessä, luontodokumenttia esitellyt Petri Immonen, antaa ymmärtää, että eläinten kyky käyttää "työkaluina" luonnosta löytyviä esineitä suoriutuakseen primitiivisistä tehtävistä ilmeisesti todistaa jotain vaikkapa kuvassa komeilevan apinan ja ihmisen läheisestä sukulaisuudesta. Sellainen tukee väitettä, jonka mukaan vaikkapa simpassien geenistö n. 99 prosenttisesti sama kuin ihmisellä. Ei siis ihme, että nyt ne osaavat jo työkalujakin käyttää kuin ihmiset.

Sydänleikkauksesta toipuva lääkäriystäväni kommentoi asiaa sanomalla: "Sitten kun ne oppivat tekemään sydämenohitusleikkauksia minä uskon tuohon juttuun."

Aika hauska detalji ja ironinen yhteensattuma samalta Hesarin sivulta oli Jukka Petäjän "Kanavalla" kolumni, jossa hän arvosteli paria televisiossa pyörivää suosikkisarjaa: Pako ja House. Petäjä pitää erityisesti jälkimmäisestä, joka kertoo lääkäristä nimeltä Gregory House. Sarjan ansioksi Petäjä mainitsee mm. hyvän ja fiksun käsikirjoituksen. Hän päättää kolumninsa esimerkkiin:

House: "Happisaturaatio on 94. Tutki sydän."
Foreman: "Saturaatiohan on normaali."
House: "Se heittää prosenttiyksiköllä."
Foreman: "Mutta on normaalirajoissa."
House: "Jos DNA heittäisi prosentilla, tyttö olisi delfiini."


Tai apina.

lauantai 22. syyskuuta 2007

Rikkaaksi tekevä köyhyys!

"Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte." (2 Kor. 8:9).

Apostoli Paavalin ajatus on siinä, että Kristus jätti kirkkauden, joka hänellä oli ennen maailman perustamista (Joh. 17:5), ja tuli ihmiseksi, sovitti synnit ristinkuolemallaan. Yksin tästä, kristillisen uskon kannalta keskeisestä totuudesta voisi kirjoittaa paljon.

Itse tulin pysäytetyksi tällä kertaa sen ajatuksen äärelle miten rikasta onkaan Kristuksen köyhyys! Köyhäksi tultuaankin hänen köyhyytensä oli suurempaa kuin ihmisten rikkaus. Meillä on köyhä Kristus - Jumala, joka tuli ihmiseksi. Ja kuitenkin Hänen köyhyytensä on rikkaaksi tekevää köyhyyttä. Hänen köyhyytensä on enemmän, kuin mitä on yhdelläkään rikkaalla ihmisellä. Rikkainkin ihminen tarvitsee rikkauksiensa keskellä sitä mitä Kristus antaa köyhyydestään. Kristus on köyhyydessään rikkaampi kuin yksikään maailman rikkaimmista. Tilanne on samanlainen, kuin 1 Kor .1 luvussa, jossa Paavali sanoo, että "Jumalan hulluus on viisampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset" (1 Kor. 1:26).

Mikä meitä odottaakaan Taivasten valtakunnassa, jossa viimein tulemme osallisiksi Kristuksen rikkauksista, kun jo nyt hänen köyhyydestään olemme tulleet rikkaiksi ja saaneet synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän Hänessä.

torstai 30. elokuuta 2007

Onko uskonnollisuus geneettisesti perinnöllistä?

Kirkko ja Kaupunki -lehti tuoreessa numerossaan (22.8.2007) haastatteli uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäistä ja pyysi häntä arvioimaan kahden uskontokriitikon, Richard Dawkinsin ja Daniel C. Dennetin hiljattain suomeksikin ilmestyneitä kirjoja. Juttu oli otsikoitu kiinnostavasti: "Jos usko onkin vain humpuukia".
Kirja-arvio on luku sinänsä. Oma huomioni kiinnittyi Pyysiäisen vastaukseen ihmisen jumalakokemuksen luonnontieteellisestä tutkimisesta. Miten sellaista voidan tutkia?
- Voidaan tutkia, esiintyykö tällaisiin kokemuksiin taipuvaisilla jokin tietty geeni tai sen muoto (alleeli). Voidaan tutkia, että onko uskonnollisuus geneettisesti perinnöllistä (arviot vaihtelevat 50 prosentin kahden puolen). Voidaan tutkia, miten erilaiset hermoston vauriot vaikuttavat uskonnollisuuden ilmenemiseen, Pyysiäinen kommentoi vastaten pikemminkin kysymykseen yleensä kuin esittäen tällaista välttämättä juuri omana näkemyksenään. Tosin hän myöhemmin esittää ainoana "älyllisesti kestävänä" vaihtoehtona luonnontieteellistä kuvaa maailmasta.
Minua hiukan hymyillyttää se miten ongelmattoman oloisesti jotkut esittävät tällaisia materialistisia selityksiä ihmisten uskomuksille. Jos usko Jumalaan on geneettisesti määräytyvää emme koskaan voisi tietää - edes periaatteessa - onko se mihin uskomme totta vai ei. Geenit eivät ole kiinnostuneita totuudesta. Uskon selittäminen materialismin valossa johtaa lisäksi totaaliseen determinismiin: Ihminen uskoo, koska ei voi asialle sen enempää kuin silmiensä värille. Sama pätee myös siihen, että toiset eivät usko Jumalaan! Sekin on uskoa - uskoa siihen, että Jumalaa ei ole. Miksi tämä uskomus olisi materialistisessa katsantokannassa tiedollisesti eri asemassa kuin usko Jumalaan? Se, että ihminen ei usko, ei johdu siitä, että hän "tietäisi" totuuden tavalla, joka ei ole uskovalle mahdollista. Toiset ovat alttiimpia uskomaan, että Jumalaa ei ole, koska heillä on sellaiset geenit. Tai jokin hermovaurio peräti! Kenties heillä voisi olla kokemuksia Jumalasta, jos heidän hermonsa vain toimisivat normaalisti.
Miksi yleensäkään uskovien kokemuksia Jumalasta pitäisi selittää perintötekijöillä? Jos Jumala on olemassa, ei liene yllättävää, että löytyy ihmisiä, jotka sanovat omaavansa kokemuksia Jumalasta.
Arviot uskomusten geneettisestä perinnöllisyydestä vaihtelevat 50 prosentin molemmin puolin, sanoo Pyysiäinen. Ilmeisesti loppu määräytyy ympäristön ja muiden vastaavien tekijöiden summana. Tämä on laiha lohtu materialistiselle maailmankuvalle. Se missä määrin uskomukset viime kädessä ovat geneettisesti perinnöllisiä ja missä määrin muiden puhtaasti materialististen seikkojen varassa ei ratkaise syvintä ongelmaa, joka koskee uskomusten totuusarvoa ja tiedon edellytyksiä yleensä. Uskommeko jotain (että Jumala on tai että häntä ei ole), koska olemme vakuuttuneita, että uskomamme asia on totta? Vai uskommeko, koska emme geeniemme, hermostomme ja ympäristömme yhteissummana muuta voi? Viime kädessä uskomusten todenperäisyydellä ja niiden periytyvyydellä ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa.
By the way, onko olemassa eri geenit ateismille, hindulaisuudelle, islamilaisuudelle, juutalaisuudelle, kristinuskolle, new agelle, animismille, shintolaisuudelle, taolaisuudelle, konfutselaisuudelle, ruusuristiläisyydelle, vapaamuurariudelle, davincikoodille...

lauantai 25. elokuuta 2007

Jumala sovitti!

Evankeliumi Jeesuksesta on riemastuttava asia. Lukiessani ties kuinka monetta kertaa Paavalin 2 Kor. 5:18 jaetta oivalsin vanhan totuuden kuin olisin törmännyt siihen ensimmäistä kertaa:


"Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta" (RK -38).


Kaikki on Jumalasta
Kristinuskon - niin sanotaan - erottaa muista uskonnoista se seikka, että siinä Jumala lähestyy ihmistä. Jumala tavoittaa ihmisen. Suunta on ylhäältä alas. Muut uskonnot sen sijaan ovat ihmisen yrityksiä tavoittaa Jumala. Suunta on alhaalta ylös. Evankeliumi on jumalakeskeinen - teosentrinen. Ei ihmiskeskeinen - antroposentrinen. Evankeliumi perustuu siihen, mitä Jumala tekee. Ei siihen, mitä ihminen tekee. Ihminen, joka etsii omantunnonrauhaa ei voi sitä löytää katsomalla itseensä ja omiin tekoihinsa.
Jumala on sovittanut meidät itsensä kanssa
Oli pakko hieraista silmiä. Luin tämän alkutekstistä. Edellinen kirkkoraamattu (-38) kääntää jakeen erinomaisen hyvin.* Kyse on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa.

Filosofoidaanpa hiukan taustaksi. Eikö olekin niin, että rikkoneen osapuolen tehtävä on suorittaa sovitus rikkomuksestaan? Jos olen varastanut, on velvollisuuteni palauttaa ja/tai korvata varastamani tavara sille, jolta olen sen varastanut. Rikkomuksen myötä osapuolten välille syntyy - ja näin se on jos vähänkin asiaa ajattelee - eräänlainen "velkasuhde", jossa "velkojalla", joka on se osapuoli, jota vastaan on rikottu, on luonnollinen oikeus vaatia vahingonkorvaus suhteen normalisoimisen edellytyksenä. Sitä vaatiessaan hän ei tee mitään väärää. Se on hänen luonnollinen oikeutensa. Hän voi halutessaan antaa anteeksi ja katsoa velan kuitatuksi, jos joku toinen vaikkapa suorittaa vaaditun maksun velallisen puolesta. Mutta periaatteessa hänellä ei ole mitään velvollisuutta antaa anteeksi, eikä hän tee mitään väärää jos päättää vaatia hyvitystä (nyt emme puhu siitä mitä evankeliumi muuten opettaa anteeksiantamuksesta kristittyjen kesken). "Velallisella", joka on se osapuoli, joka toiminnallaan on rikkonut toista vastaan, on puolestaan velvollisuus suorittaa asianmukainen vahingonkorvaus suhteen normalisoimiseksi. Koska hänellä tällainen velvollisuus on, ei ole mitenkään hämärää tai paheksuttavaa sinänsä vaatia sellaista korvausta häneltä. Jos vahingonkorausta ei tapahdu, osapuolten välinen suhde on vahingoittunut ja poikki. Näin se yhä menee suomalaisessa oikeuskäytännössäkin. Rikos sovitetaan, joko maksamalla sakkoa tai vankeudella, jolloin rikkomuksen tekijän "velka" yhteiskunnalle tai rikoksen kohteeksi joutuneelle on kuitattu maksetuksi. Hän voi jälleen palata normaaliin kanssakäymiseen muitten kanssa yhteisön täysivaltaisena jäsenenä.

Mitä haluan tähdentää on, että velvollisuudet ja oikeudet ovat vaatimuksiin nähden rikkomuksen osapuolilla luonnostaan erilaiset. Rikkoneen osapuolen velvollisuus on suorittaa sovitus sovinnon edellytyksenä. Hänellä ei ole mitään moraalista oikeutta vaatia rikkomuksensa painamista villaisella. Rikotulla osapuolella (huono ilmaus, myönnän) sen sijaan on luonnollinen moraalinen oikeus vaatia korvausta, sovitusta, sovinnon edellytyksenä. Tässä vaatimuksessa ei sinänsä ole mitään moitittavaa tai kummallista. Hänellä ei ole mitään velvollisuutta painaa rikkomusta villaisella, eikä sellaiseen velvollisuuteen siksi voida vedota, vaikkapa moraalisesti paheksumalla korvausvaatimuksia sinänsä (olettaen, että vaadittu korvaus on suhteessa tapahtuneeseen rikkomukseen - eli vanha Lex Talionis periaate, joka on kaiken oikeudenkäytännön perustana). Rikkomuksen tapahduttua voidaan teoriassa kyseenalaistaa vaaditun sovituksen kohtuullisuus, muttei itse sovituksen vaatimusta.

Näin oli myös vanhan liiton aikaan. Näille lähtökohdille perustui sovituskäytäntö Raamatussa.

Lyhyesti: Ihmisen tuli suorittaa Jumalalle sovitus synneistään: "Jokainen heistä suorittakoon [--] hengestään sovitusmaksun Herralle" (2 Moos. 30:12). "[K]unnes hän [--] on toimittanut itsellensä ja perheellensä ja koko Israelin seurakunnalle sovituksen" (3 Moos. 16:17). Piinehaan radikaali toiminta sai aikaan sovituksen syntiin langenneelle Israelille (4 Moos. 25:1-13). Vanhan liiton uhrikäytäntö perustui läpeensä sille ajatukselle, että rikkoneen osapuolen, eli ihmisen, oli sovitettava itsensä Jumalan kanssa. Ihminen rikkoi Jumalaa vastaan synneillään. Jumala edellytti sovitusta. Ihminen antoi Jumalan vaatiman korvauksen (uhrin, sovitusrahan tms.) ja suoritti näin sovituksen itsestään ja rikkomuksistaan Jumalalle.

Mutta miten ihmeessä voimme sovittaa itsemme Jumalalle, kun rikkomuksemme on rikkomus maailmankaikkeuden Luojan ja Herran mittaamatonta valtasuuruutta vastaan? Meidän syntimme eivät ole suuria ensi sijassa siksi, että ne ovat suuria syntejä. Niin sanotut pienetkin synnit ovat mittaamattoman suuria, koska Hän, ketä vastaan niillä rikotaan on mittaamattoman suuri Majesteetti. Mistä löydämme sovituksen, jonka arvo riittää sovittamaan ja poistamaan mittaamattoman suuret rikokset? Tämä oli vanhan liiton uhrien ongelma. Uhrien toistuva antaminen oli osoitus siitä, että jollakin tasolla ihmisen toimittama sovitus ei sittenkään ollut riittävä (Hebr. 10:1-4).

Kristuksen kautta

Evankeliumin riemullinen vastaus ihmisen katastrofaaliseen tilanteeseen on kahtalainen:

Ensiksi, Jumala itse suorittaa sovituksen meidän puolestamme. Me emme pysty sovittamaan itseämme Jumalan kanssa. Hän sovittaa meidät itsensä kanssa. Roomalaiskirjeessä Paavali sanoo Pyhässä Hengessä saman toisin sanoin: "Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa..." (Room. 8:3). Sen Jumala teki. Mikä ihana totuus!

Toiseksi, Jumalan ratkaisu on Kristus, Jumalan Poika. Siinä on mittamattoman arvokas sovitusmaksu rikkomuksista Jumalan mittaamatonta herrautta vastaan. Kristus riittää, koska Jumala itse antoi Hänet meidän rikkomuksistamme. Näin Jumala on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta. Kuten edellä jo viittasin Aabrahamin sanoihin vanhassa liitossa: "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi". "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" sanoi Johannes Kastaja Jeesuksesta (Joh. 1:29).

Ajatus Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa on tajuttoman radikaali. Meidän luonnollinen velvollisuutemme olisi ollut sovittaa itsemme Jumalan kanssa. Hän otti itse huolehtiakseen siitä, että Hänen oikeudenmukaisuutensa vaatima sovitus tulee täysin suoritettua. Niin kuin Aabraham sanoi Iisakille: "Jumala [itse] on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani." (1 Moos. 22:8).

Huomioi tarkkaan, että Paavali EI sano: Jumala sovitti itsensä meidän kanssamme. Jumala ei ole rikkonut osapuoli, eikä Hänen tarvitse sovittaa itseään meidän kanssamme. Asetelma on toisinpäin. Jumalalla ei tästä johtuen myöskään ole mitään velvollisuutta sovittaa meitä. Hänellä on täysi oikeus vaatia sovitusmaksua meidän synneistämme meiltä itseltämme. Me emme rikkoneina ole se osapuoli, joka voisi esittää Jumalalle vaatimuksia, aivan kuin Hän olisi tehnyt jotain väärää meitä vastaan ja olisi siksi meihin nähden velassa. Mikä ihana, siunattu tosiasia, että Jumala sovitti meidät itsensä kanssa! Hän, jota vastaan olemme rikkoneet itse suoritti vaatimansa sovituksen meidän edestämme. Kaiken takana on täytynyt olla Jumalan mittaamaton rakkaus, koska Hän teki meidän hyväksemme sellaista mitä Häneltä ei voida vaatia tai edellyttää.

Tämä ei ole vain abstraktia teologiaa. Kun ties kuinka monetta kertaa luin jälleen Paavalin sanat jakeessa 2 Kor. 5:18 ja oivalsin mitä Jumala oli tehnyt Kristuksessa, selittämätön rauha ja ilo tulvi sisälleni. Tämä totuus ei koske vain sitä hetkeä, jota monet kutsuvat "uskoontuloksi". Tämän turviin saa paeta kipeällä omallatunnolla silloinkin, kun huomaa kilvoittelunsa ontuvan, kun synnit ja perkele ahdistavat omaatuntoa. Jumala sovitti minut itsensä kansa Kristuksen kautta. Sen mitä Hän minulta vaati Hän itse kokonaan maksoi Golgatalla! Rangaistus oli jo Kristuksen päällä. Me saamme nauttia rauhasta Jumalan kanssa ja omassatunnossa (Jes. 53:5). Kristus riittää Jumalalle. Kristus riittää myös kristityn omalletunnolle. Kristus on asetettava perkelettä ja syyttävää omaatuntoa vastaan.

Ylistetty olkoon Jumala, Isä, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen, Poikansa, meidän Herramme kautta!

-----

*Kriittinen kommentti ja jälkikirjoitus:

Olin jälleen kerran pettynyt vuoden -92 raamatunkäänöksen ratkaisuun, joka ilmaisee 2 Kor. 5:17 jakeen sanoin: "Kaiken on saanut aikaan Jumala [so far so good], joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon..." Tämä latistaa alkukielen ilmauksen. Tuntuu kuin ottaisi lämpimästä kaapista siellä kauan seisoneen Coca Cola pullon - avatessa kuuluu vain laiska sihahdus. Sovitukseen sisältyy toki ajatus sovinnosta. Vuoden 92 käännöksestä välittyy helposti kuitenkin toisenlainen kuva, kuin alkukielestä ja sitä hyvin seuraavan vuoden -38 käännöksen sanoista. Paavali ei vain sano Jumalan tehneen sovinnon meidän kanssamme Kristuksen välityksellä. Ikään kuin Kristus toimisi kahden moraalisesti tasavertaisen osapuolen välisenä sovittelijana kuin Martti Ahtisaari Kosovon rauhanneuvotteluissa konsanaan. Kysymys ei ole vain Kristuksesta kahden osapuolen välittäjänä, vaan sovituksena, jota toisen osapuolen rikkomus välttämättä edellyttää, ja jota Jumalan oikeudenmukaisuus vaatii. Vuoden -92 raamatunkäännös hämärtää alkukielen datiivi-ilmauksessa selvästi esiintulevan sovituksen suunnan: Jumala sovitti meidät itsensä kanssa. Jumala tekee omalta kannaltaan katsottuna jotain erinomaista, johon Hänellä ei sellaisenaan ole moraalista velvollisuutta. Kristus ei ole kahden tasavertaisen osapuolen välittäjä, vaan sovitus, jonka Jumala itse antaa ihmisen puolesta, jolla ei muutoin ole mitään mahdollisuutta sovittaa rikkomuksiaan, saattaakseen ihmisen näin oman Poikansa välityksellä sovintoon itsensä kanssa. Tämä suunta korostuu jakeessa 19, jossa sanotaan, että "Jumala sovitti maailman itsensä kanssa". Jälleen suunta on selvä. Mutta senkin vuoden 92 käännös on pilannut ja latistanut: "Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa..." Voi että miten minua harmittaa tuo vuoden -92 lattea käännösratkaisu. Ei Jumalan tarvitse mitään sovintoa tehdä kenenkään kanssa. Ihmisen on tehtävä sovinto Jumalan kanssa! Eikä kysymys ole primaarisesti "sovinnosta" vaan siitä miten rikkomukset Jumalaa vastaan sovitetaan. Sovituksesta seuraa sovinto. Mutta mitään sovintoa ei ole ilman sovitusta. Mitä menettääkään se sukupolvi raamatunlukijoita, jotka ovat pelkästään vuoden -92 käännöksen varassa.

torstai 9. elokuuta 2007

Usko, tiede ja moraali.

Tuoreimmassa TIME -lehdessä (13.8.2007) oli kolumni Matters of Morality, jonka oli kirjoittanut Richard Brookhiser. Jutussaan hän käsittelee uskon ja tieteen historiallista suhdetta, joka aikakaudesta riippuen on ollut enemmän tai vähemmän ongelmallinen.
Tiede on usein kokenut uskon rajoittavan toimintavapauttaan. Brookhiser antaa varovasti ymmärtää, että on aikoja, jolloin tieteen olisi kannattanut kuunnella mitä sanottavaa uskonnolla on. Juttunsa lomassa Brookhiser tekee mielenkiintoisen heiton evoluutiokeskustelun suuntaan mainitsemalla kuuluisan Scopesin "apinaoikeudenkäynnin" vuonna 1925. Tuolloin John T. Scopes, lukio-opettaja Daytonista, hävisi ja raamatullinen luomisusko saatettiin naurunalaiseksi.
Sensaatiomaisen oikeudenkäynnin lomassa nostettiin esiin myös evoluutioteorian moralliset seuraukset, kun luomisuskoa puolustanut William Jennings Bryan muistutti kahdesta Chicagolaisesta nuorukaisesta, Nathan Leopoldista ja Richard Loebista. Nämä nuorukaiset olivat vuosi ennen Scopes-oikeudenkäyntiä murhanneet raa'asti nuoren pojan todistaakseen olevansa Nietzschen filosofian mukaisia superihmisiä, jotka kykenevät tunteettomasti täydelliseen rikokseen. Heidän puolustusasianajajanaan toimi Clarence Darrow, joka Scopes oikeudenkäynnissä vastusti luomisuskoa. Darrow pelasti murhaajat kuolemantuomiolta vierittäessään vastuun murhista Nietzschen ja hänen filosofiaansa opettavien yliopistojen niskaan. Ne olivat vastuussa poikien tekosista.
Brookhiserin kolumni on hyvä muistutus siitä, että ihmisten uskomuksilla on seurauksia heidän käyttäytymiseensä. Siksi uskon ja tieteen konflikti herättää suuria tunteita.
Brookhiser jättää tosin sanomatta sen, että tiede ei voi toimia moraalin perustana. Uskolla sen sijaan on nimenomaan annettavaa eettiseen keskusteluun. Tiede, joka redusoi ja hävittää uskon tyystin tieteen tekemisen ulkopuolelle samalla hävittää moraalin. Siitä miten asiat ovat ei näet voida päätellä miten asioiden tulisi olla. Tieteen tehtävä on vain kuvata asioita sellaisena kuin ne ovat. Uskon ja maailmankatsomuksen tehtävä on sitten informoida eettisiä valintoja kertomalla miten asioiden pitäisi olla. Tiede tarvitsee siksi aina uskon ja maailmankatsomuksen työtoverikseen. Kysymys kuuluu millainen maailmankatsomus sillä on seuranaan?
Sillä mitä ihmiset uskovat on viime kädessä valtavasti merkitystä.

perjantai 27. heinäkuuta 2007

Voiko kirkko siunata homoja?

Leif Nummela ja Leena Huovinen olivat YLE:n Napit vastakkain ohjelmassa keskustelemassa siitä voiko kirkko siunata homoseksuaaleja.
Jos meni ohi, niin suosittelen kuuntelemista. Ohjelma löytyy YLE:n Napit vastakkain -ohjelman nettisivulta.
Leifin rauhallinen, vakuuttava ja asiallinen argumentointi on malliesimerkki siitä miten kristillisä arvoja voidaan ja tulee puolusta julkisella foorumilla tyylikkäästi ja tehokkaasti. Juuri näitä arvokkaita taitoja pyritään kehittämään tulevan syksyn USKON PUOLESTA LEIRILLÄ. Jos et ole ilmoittautunut, niin tutustu ja ilmoittaudu nettisivujen kautta. Koko viikonloppu vain 55 euroa!

torstai 26. heinäkuuta 2007

Talibanit surmasivat yhden eteläkorealaisista veljistämme!

Murheellinen uutinen Afganistanista kertoo, että yksi talibanien kaappaamista eteläkorealaisista kristityistä on surmattu.
Maan päällä on murhe, mutta taivaassa juhlavastaanotto. Marttyyrien - niiden, jotka antavat oman henkensä Jumalan tähden (eivätkä riistä sitä toisilta) - veri on seurakunnan siemen.
Jatketaan esiurkouksia näiden ystävien puolesta. Jos yksi jäsen kärsii, kaikki kärsivät yhdessä hänen kanssaan.
Etelä-korealaisten ryhmä kuuluu Seoulin eteläpuolella sijaitsevassa Bundangin kaupungissa toimivaan Seammul -seurakuntaan. He työskentelevät Korean Action -nimisessä kristillisessä avustusjärjestössä. Useimmat ovat pari- kolmekymppisiä iältään.
Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalaln kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella ... Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois." - Apt. 7:55, 60.

tiistai 24. heinäkuuta 2007

Jeesus pelasti lesboaktivistin!

Lähes 30 vuotta lesbona elänyt Charlene Cothran on kohahduttanut amerikan gay-yhteisöä tulemalla uskoon ja tekemällä toimittamastaan lesbolehdestä kristillisen hengellisen lehden.

"Kun Herra pelasti minut, tiesin, että kaikki muuttuu", Cothran kertoi.

Hän kirjoitti uskoontulostaan etusivun jutun lehteensä otsikolla: "Lunastettu! Kymmenen tapaa päästä ulos homoelmästä, jos haluat ulos!"

Cothranin saama palaute on ollut sekä negatiivista että positiivista. Homoyhteisö ei enää suostu mainostamaan hänen julkaisemaansa lehteä. Luonnollisesti. Mutta tavallisilta homoilta on tullut palautetta, jossa he kertovat etsivänsä tietä ulos gay-elämästä.

"Minulla on ilo ja rauha, jollaista ei löydä mistään yökerhosta, olipa musiikki kuinka hyvää tahansa. Sitä ei löydy homomarssilta [--] Minulla on ilo ja rauha, jota en vaihtaisi mihinkään", Cothran sanoo.

Cothranin mahtava uskoontulotodistus löytyy kristillisen CBN Newsin sivuilta otsikolla A Lesbian Deliverance. Samaan aiheeseen liittyy myös Uusi Tie -lehden juttu Homojulkkikset käänsivät kelkkansa.

lauantai 21. heinäkuuta 2007

Talibanit uhkaavat surmata 23 korealaiskristittyä Afganistanissa!

Kristittyjen vainoja maailmalla seuraava ihmisoikeusjärjestö ICC eli International Christian Concern on lähettänyt maailmalle kiireisen rukouspyynnön talibanien toissapäivänä (19.7.) kaappaamien 23 etelä-korealaisen kristityn puolesta.

YLE:n nettisivuilla kerrottiin, että talibanit uhkaavan surmata nämä korealaiset sunnuntai-iltapäivään mennessä, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta. Toisen kaappaamistaan saksalaispanttivangeista talibanit ovat kuulemma surmanneet.

ICC:n mukaan korealaisryhmä olivat afganistanissa viikon mittaisella lähetysmatkalla. Kristityt olivat linja-autossa matkalla Kandaharista pääkaupunkiin Kabuliin, kun aseistautuneet miehet pysäyttivät bussin noin 175 km Kabulista etelään.

YLE siis kertoo kaappauksesta, mutta ei kerro, että etelä-korealaiset nuoret ovat evankelisia kristittyjä.

Muistakaa näitä välittömässä hengenvaarassa olevia veljiä ja sisaria Kristuksessa rukouksin! Nyt!

Tasitelukentälle, ei leikkikentälle

Onneksi ei aina tarvitse keksiä kaikkea hyvää sanottavaa itse, kun voi lainata toisia.

Eräs hyvien ajatusten lähde on itselläni ollut Warren W. Wiersben puhutteleva kirjanen On Being A Servant of God (Nelson Puglishers, 1993).

Tiedättehän. On kirjoja, jotka luetaan vain kerran. Sitten on kirjoja, joita luetaan uudestaan ja uudestaan. Jälkimmäisiä ei ole kovin monta. Minulle Wiersben kirja on juuri sellainen harvinaisuus, jonka äärelle jo 15 vuoden ajan olen kerta toisensa jälkeen palannut.

Wiersbe oli Chicagossa toimivan kuuluisan Moody Church -seurakunnan johtaja 70-luvulla, ja kymmenisen vuotta toimitti yhdysvalloissa erittäin suosittua Back to the Bible (Takaisin Raamattuun) –nimistä radio-ohjelmaa.

Ohessa pari puhuttelevaa otetta Wiersbeltä. Ensimmäinen on luvusta, jossa Wiersbe puhuu pyhityksen tärkeydestä:

”Kristittynä palveleminen merkitsee astumista taistelukentälle, ei leikkikentälle. Sinä ja minä olemme aseita, joita Jumala käyttää hyökätäkseen ja voittaakseen vihollisen. Kun Jumala käytti Mooseksen sauvaa, Hän tarvitsi Mooseksen käden kohottamaan sen. Kun Jumala käytti Daavidin linkoa, Hän tarvitsi Daavidin käden heiluttamaan sitä. Kun Jumala rakentaa palvelustyön, Hän tarvitsee työn suorittamiseksi, jonkun, joka antaa ruumiinsa Hänen käyttöönsä. Sinä olet tärkeä Herralle, joten pidä elämäsi puhtaana.” (Wiersbe, s. 40)

Toisessa yhteydessä Wiersbe puhuu osuvasti yhteyden säilyttämisen merkityksestä:

”Sinun ja minun ei tarvitse luoda yhteyttä seurakunnassa, koska se on jo olemassa siellä. Me olemme kaikki yhtä Kristuksessa (Gal. 3:28), ja Kristuksen ruumiin hengellinen yhteys on Jumalan armon ihme (Ef. 4:1-6). Ei, meidän ei tarvitse luoda yhteyttä. Mutta meidän velvollisuutemme on säilyttää tuo yhteys, jonka Jeesus kuolemallaan loi – ”pyrkien säilyttämään Hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä” (Ef. 4:3). Niin tärkeä on Hänen kansansa keskuudessa vallitseva yhteys, että Jeesus rukoili sen puolesta ennen ristin kuolemaansa (Joh. 17:22-24).

Jos Jumalan kansan keskuudessa on erimielisyyttä Raamatun olennaisimmista opeista, siitä uskosta ’joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu’ (Juuda 3), silloin ei voi olla sijaa kompromisseille. Mutta pidetään huoli siitä, että varmasti on kysymys olennaisesta opista, eikä jostain toissijaisesta asiasta, jonka merkitystä joku on suurennellut yli kohtuuden. Hyvät ja jumaliset ihmiset ovat vuosisatojen saatossa olleet eri mieltä joistakin Raamatun tulkintaan liittyvistä kysymyksistä. He ovat silti olleet yhtämieltä siitä, että erimielisyys ei ole pahasta, kunhan ei olla eripuraisia. ’Olennaisissa, asioissa ykseys; epäolennaisissa asioissa, vapaus; kaikissa asioissa, rakkaus’, sanoi Augustinus. Hän oli oikeassa.” (Wiersbe, 49-50).

Hyviä ajatuksia. Eikö vain?

tiistai 17. heinäkuuta 2007

Kirkolla on vastuu tupakoinnin suosimisesta

Ai että oli muuten hyvä tämä 1.7.2007 Hesarin yleisönosastolla ilmestynyt Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puskan kirjoitus.

Riparinvetäjinä on nyt meikäläisen 60-lukulaisen vapaan kasvatuksen sukupolvi, joka ei osaa eikä uskalla vetää rajoja, kun ei sillä itselläänkään niitä aina ole ollut.

Puskan loistava teksti alla kokonaisuudesssaan. Nuoremme ansaitsevat sen, että heistä välitetään ihan oikeasti. Lisää tällaista vastuullisuutta ajattelua Suomeen!

------------------------
Kirkolla on vastuu tupakoinnin suosimisesta
Uutinen (HS 17.6.) tupakoinnin sallimisesta useimmilla rippikoululeireillä viritti vilkkaan keskustelun. Vaikka nuorten tupakointi monen tahon ponnistusten ansiosta vähenee, on se yhä ongelma. Päivittäin polttaa 15-vuotiaista yhä noin 15 prosenttia.
Hämmästyttävää uutisessa oli Kirkkohallituksen seurakuntakasvatuksesta vastaavan henkilön lausunnot: "Kirkon mielestä täydellinen tupakointikielto aiheuttaisi käytännön ongelmia ja syrjisi osaa nuorista." Eikö aivan samaa voisi sanoa tupakoinnista kouluissa tai monessa muussa paikassa, jotka nykyään ovat aikuisillekin savuttomia?
Kirkkohallituksen edustaja toteaa myös, että "on viisasta suhtautua ymmärtäväisesti yhteen ongelmaan, joka voi olla nuoren ongelmavyyhdessä asioista pienimpiä". Kun tutkimusten mukaan tupakoivista noin joka toinen kuolee ennenaikaisesti tupakointinsa vuoksi ja useimmat nuorena aloittaneet eivät onnistu lopettamaan yrityksistään huolimatta, kysymyksessä ei ole pieni ongelma elämässä.
Hämmästyttävää oli myös pääkirjoitukseen (HS 20.6.) kirkollisilta tahoilta tulleet rippikoululeirien tupakointia edelleen puolustavat kirjoitukset (HS 22.6.). Sanottiin, että rippikoululeirien tehtävänä ei ole tupakasta vieroitus. Kirkon ensisijaisena tehtävänä ei todella olekaan tupakasta, alkoholista tai huumeista vieroitus. Mutta se ei tarkoita, että näiden aineiden käyttö saisi olla sallittua rippikoululeireillä.
Pastori Pekka Särkiö (HS 26.6.) puolustaa tupakoinnin sallimista sillä, että kielto ei toimi kouluissakaan. Käsittääkseni koulut hoitavat tupakoimattomuuden nykyään mallikelpoisesti. Sellainen nuorten kasvatusperiaate tuntuu myös hämmästyttävältä, että asia pitää sallia, koska jotkut nuoret kuitenkin rikkovat sääntöä.
Monet seurakunnat, kuten Laihian, toteuttavat savuttomat rippikoululeirinsä menestyksellisesti. Se on mahdollista ja nykyaikaa, kuten savuttomat koulut, työpaikat ja ravintolat.
Väheksymättä nuorten erilaisia pulmia, kirkon tulisi tulla mukaan yhteiskunnan pyrkimyksissä kohti terveempää, savutonta Suomea. Erityisesti nuorten kohdalla kasvattajan tulisi muistaa, että oikeiden rajojen asettaminen nuorelle on parasta vastuunkantoa.
PEKKA PUSKA
pääjohtaja
Kansanterveyslaitos

YLE ja jumalainen heinäkuu

Ehkä olette panneet merkille jo, mutta YLE:llä heinäkuu on erityisesti kristillistä uskoa ja uskontoa käsittelevä ohjelmakuukausi. Usko on kesän puheenaihe.
Käykää tutustumassa YLE:n jumalainen heinäkuu nettisivuilla. Siellä voi kuunneellakin juttuja.

Jossain heinäkuun aivan loppupuolella Napit vastakkain -ohjelmassa on mukana myös Leif Nummela, joka debatoi pastori Leena Huovisen kanssa homoseksuaalisuudesta. Kerrankin ovat toimittajat valinneet konserevatiivikulmaukseen edustavan ja osaavan henkilön, eikä mitään "pinjataa"...

---------------
PS: Joku kun osaisi selittää minulle miten blogissa saa hallittua rivivälistystä. En käsitä miksi eka kappale on harvemmalla rivivälillä kuin muu teksti... :(

maanantai 16. heinäkuuta 2007

Tangon tahdissa taivaaseen?

Suomalaiset ovat tangokansaa. Tätä erikoista ilmiötä kävi täällä aikanaan ihmettelemässä amerikkalainen 60 minuuttia ohjelma. Ja teki melko hauskan dokkarin suomalaisesta kansanluonteesta, jossa muun muassa haikaillaan milloin saavuttamattoman, milloin menetetyn rakkauden ja onnen perään. Sellaista on tango. Haikeaa. Melankolista. Suomalaista.
Nyt on sitten Kiuruveden seurakunnassa syntynyt kiista siitä sopiiko "Satumaa" tango kirkkoon. Kirkkoherralla ja kappalaisella menivät tästä sukset ristiin. Kappalainen halusi pitää saarnateemanaan aiheen Satumaa. Seurakuntalaisilta ennakkoon tullut kielteinen palaute sai kuitenkin kirkkoherran kieltämään kappaleen esittämisen sunnuntaijumalanpalveluksessa. Kappalaisen mukaan "populaarimusiikissa on usein enemmän sanomaa kuin monissa saarnoissa."
Joitakin vuosia sitten hellutaniväen kesäkonferenssissa argentiinalaisen evankelista Carlos Annacondian aisaparina toiminut kuuluisa laulaja Miguel Cejas lauloi suomeksi ja espanjaksi hengellisiä lauluja, jotka olivat tyylilajiltaan milloin sambaa, rumbaa ja tangoa. "Seurakuntalaisille tarjottiin sanaa ja sambaa", taisi Ristin Voitto otsikoida. Mutta ne olivat sisällöllisesti selkeitä hengellisiä lauluja. Miguelin kasetteja on edelleen myynnissä.
Mieleeni palauttuu kesällä 1999 vaimoni kanssa tekemä lähetysmatka Brasiliaan. Olimme olleet kaksi viikkoa maassa ja kysäisin innoissani, että miksi ihmeessä en ole yhdessäkään seurakunnassa kuullut vielä sambaa? Ajattelin, että sehän on melkein kuin kansanmusiikkia. Ystävällinen pastori selitti, että useat seurakunnat eivät käytä sambamusiikkia ylistyksessä, koska se mielletään niin voimakkaasti maailmallisuuteen. Vuosittainen Rion sambakarnevaalihan tuo kaikenlaisen moraalittomuuden pintaan. Kysymys ei siis ole vain musiikkityylilajista, vaan siitä mitä se laajemmin edustaa ihmisten mielissä.
"Sinä olet luonut meidät itseäsi varten, ja levoton on sydämemme kunnes se löytää levon sinussa", kuvaili Augustinus. "Minun onneni on olla Jumalaa lähellä", sanotaan psalemissa. Ihminen etsii täydellistä onnea, koska Jumala loi ihmisen itseään varten, mutta ihminen on harhaillut omille teilleen. Pois Isän kotoa. Ihmisen sielussa on "kollektiivinen muisto", että jossain se onni on. Niin on. Se on Jumalan luona. Monet populaarimusiikin tuotokset laulavat tuosta onnen kaipuusta. Tai rakkaudesta. Haikailevat sen perään tai itkevät sen menetystä. Kyselevät, mistä sen löytäisi ja miksi se aina tuntuu pakenevan käsistä juuri kun sen on löytämässä.
Augustinus antaa hyvän vastauksen: Onni pakenee ohikiitävien onnen hetkien jälkeen siksi, ettei ihminen lakkaisi etsimästä Jumalaa. Onnen etsintä saa täyttymyksensä, kun ihminen palaa täydellisen onnen lähteelle: yhteyteen Luojansa kanssa. Satumaa ym. tangot puhuttelevat ihmistä, koska siinä, kuten monessa muussa populaarimusiikin tuotoksessa, on osattu pukea puhuttelevasti sanoiksi ihmisen olemassaoloa syvästi koskettavia kysymyksiä.
Mutta siksi populaarimusiikin tuotokset sopivatkin niin huonosti hengelliseen viitekehykseen tai osaksi jumalanpalveluksia: Ne kysyvät usein oikeita kysymyksiä - Mutta niistä puuttuvat vastaukset. Vai pitäisikö sanoa, että niistä puuttuu Vastaus. Kristillisen seurakunnan tehtävä ei ole julistaa ihmisille kysymyksiä, vaan vastausta Jeesuksessa. Loputon kysyminen ja etsiminen evät ole itsetarkoitus. Harhailu ei ole hyve. Etsivä löytää. Evankeliumissa Jumala antautuu häntä etsivän löydettäväksi.
Kiuruveden kappalainen tarkoittaa hyvää sanoessaan, että populaarimusiikissa on usein enemmän sanomaa kuin monissa saarnoissa. En epäile. Kukaan ei pääse pakoon "Jumalan kokoista aukkoa" sisimmässään. Mutta jos saarnoista puuttuu sanoma, niin olisiko syytä kääntyä Herran eikä tangojen puoleen, jotta saarnoihin saataisiin enemmän sisältöä? Silloin olisi tarjota syntisille, kadotukseen matkaaville vastauksia eikä vain hämmentyneitä ja haikeita kysymyksiä. Jeesus ei ole "on" ja "ei". Hänessä tuli Jumalan "Aamen!"
Suomalaisten suosituin ylistyslaulu oli mennä vuosina valssi nimeltä Golgatan veressä voima on. Mollissa tietysti. Sisältö ratkaisee. Ei musiikkilaji.
-------------------
By the way... Itse en ole niitä, jotka ajattelevat - ainakaan enää - että uskovainen ei voisi kuunnella mitään muuta kuin selvästi hengellistä musiikkia. Luontevinta toki on, että edelleen valtaosa kuluttamastani musiikista on juuri hengellistä ja kristillistä. Mutta jos Radio Deistä ei tule muuta kuin lastenkilpailu, niin vaihdan mieluummin Groove FM:lle :).

torstai 12. heinäkuuta 2007

Blogikuume leviää!

Blogivillitys on viimein tarttunut minuunkin.
Jos nyt ensimmäisen viestin perusteella mistään villityksestä voi puhua.
Muutaman vuoden ajan olen julkaissut kirjoituksia Uskon Puolesta -nettisivuilla, joka edelleen säilyy perussivuna. Moni kristinuskon kannalta tärkeä ajankohtainen asia jää kuitenkin huomiotta, koska aika ei anna myöten kirjoittaa koknoaista artikkeleita. Blogi suo mahdollisuuden kommentoida nopeasti, jos vaikka lyhyemminkin, ajassa liikkuvia ilmiöitä.

Huomasin hiljattain miten laajalti esimerkiksi nettisivuilleni kirjoittamaa artikkeliani "Kristillistä Ympäristöaktivismia" oli luettu. Se poiki yhden TV-haastattelun ja pyynnön kirjoittaa aiheesta myös kristilliseen lehteen (en ole vieläkään ennättänyt). Sain muutamia sähköpostiviestejä. Huomasin, että sivuja luetaan. Ajankohtaiset aiheet herättävät kiinnostusta. Ihmisillä on tarve pohtia mitä jokin asia merkitsee, kun sitä tarkastellaan kristllisen uskon näkökulmasta.
Blogissa tarkoitus on nopeuttaa rytmiä, jolla pääsen ottamaan kantaa juuri ajankohtaisiin asioihin. Vaikkei minulla toki ole (oikeita) vastauksia kaikkiin kysymyksiin Yli 25 vuotta Jeesuksen seuraajana, ja kohta 17 vuotta kristittynä lehti- ja radiotoimittajana, on antanut kuitenkin näkökulmaa siihen miten ajassa liikkuvat asiat suhteutuvat siihen arvokkaaseen uskoon, joka meille Raamatusta avautuu. Ehkäpä joku saa ajatuksistani hiukan ajattelemisen aihetta, kenties apuakin.
Lyhyemmät blogikommentit eivät siis ole syvällisiä tutkielmia asioista, mutta palvelevat ajattelun ja keskustelun heräkkeinä. Pidempiä ja (toivottavasti) syvällisempia juttuja julkaisen edelleen UP-sivuilla. Sinne vaan tekemään löytöjä. Blogissa kirjoittelen nopeasti asioiden synnyttämät ensivaikutelmat.

Yritän kehittää tätä blogiakin pikku hiljaa. Palautetta saa antaa ja neuvoja.
Iloitsen siitäkin, että kerran parissa kuussa ilmestyvää Uskon Puolesta e-kirjeen tilaajakunta on kasvanut jo useisiin satoihin. Noissa kirjeissä kirjoitan syvällisemmin monista kristinuskon kannalta ajankohtaisista ja tärkeistä asioista. Jos sinulle ei vielä tule kirjettä, niin vilkaise näytenumeroita ja tilaa kirje ilmaiseksi sähköpostiisi. Lupaan etten spämmää.
Lopuksi Tsekkaa lähestyvä USKON PUOLESTA LEIRI! Kokonainen viikonloppu apologetiikan merkeissä. Upeat luennoitsijat. Edullinen hinta. 55 euroa koko viikonloppu. Ilmoittaudu saman tien.

Lontoon terroristit räjäyttivät myytin

Mihin tämä maailma on menossa, kun lääkärit, jotka ovat luvanneet, ja joiden pitäisi suojella elämää ovat valmiita syylistymän massamurhiin?

Lontoon terrori-isku meni mönkään ja poliisi pidätti lopulta kahdeksan henkilöä epäiltynä iskusta. Jokaisella heistä on taustalla lääketieteellinen koulutus. Ainakin viisi heistä on lääkäreitä.

Attentaattiyritys paljasti kuitenkin myytiksi erään eurooppalaisen postmodernin median hellimän teorian terrorismin synnystä: Köyhyys synnyttää terrorismia. Pötyä! Nämä Lontoon pommimiehet eivät olleet sosioekonomisesti lähtöisin mistään köyhistä oloista. Heillä kaikilla oli akateeminen koulutus pohjilla ja muutenkin meni hyvin. Oli varaa räjäytellä mersuja. Eikä Bin-Ladenkaan suoranaisesti rahanpuutteesta ole koskaan kärsinyt.

Tuorein Time -lehti kiinnitti asiaan huomiota:

"Much has been made of the fact that at least five of the eight suspects arrested so far in the ca-bombing case are doctors. It's interesting, but it shouldn't be surprising. Omar Khyam, a cell ringleader convicted this year for a 2004 plot to blow up a London nightclub and a shopping mall with ferilizer bombs, was a computer-science student. Khalid Sheikh Mohammed, who planned 9/11 and other attacks, has a degree in mechanical engineering from North Carolina Agricultural and Technical State university. Osama bin Laden's top deputy, Ayman al-Zawahiri, is a doctor.

Trying to profile would-be terrorists based on metrics like education or income can be counterproductive. French authorities say thay continually come accross new radicals whose backgrounds give absolutely no reason to suspect an embrace of extrimism. 'In Montpellier we arrested three university students who had formed a cell after self-radicalization from Web sources but who previously were in no way interested in religion at all', says an official with a French intelligence service. 'This happens anywhere people are seduced by the radical discourse. We have to avoid falling back on stereotypes because they cause you to miss things." (Time, July 16, 2007, lihavointi minun)

Terrorismi sikiää itsetarkoituksellisesta ideologisesta vihasta länttä kohtaan. Ei köyhyydestä.

Mikä on meidän vastauksemme kristittyinä tähän pelkoa synnyttävään maailmatilanteeseen?

Mieleeni palautuu Peter Youngrenin hyvä lausahdus: "Meidän paras aseemme taistelussa terrorismia vastaan on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi."

Lisätään evankeliointia ja lähetystyötä. Tuetaan lähetystyötä varoillamme entistä enemmän. Kristus yksin voi poistaa vihan sydämestä. Olkoonpa kysymys suomalaisesta vaimonhakkaajasta, kaveriansa puukottaneesta alkoholistista, pelivelkoja perivästä helvetin enkelistä tai islamistiterroristista. Jeesus tuo rauhan ja poistaa ihmisten väliltä erottavan väliseinän - nimittäin vihollisuuden (Ef. 2:14, 16).

--------------------

Katso video entisestä Arafatin Fatah -terroristista, joka löysi Jeesuksen elämäänsä. M.O.T.
You Tube: Former Muslim Terrorist Who Became Christian

Tämäkin on ihan mielenkiintoinen: Former Terrorist and Former Nazi Speak Against Terror

Paavi teki sen taas! Hyvä että joku tekee...

Paavi Benedictus XVI on taas onnistunut suututtamaan ihmisiä.


Viime vuonna hän sai muslimien mielet kiihdyksiin siiteeraamalla keskiaikaista paavia, jonka käsitys islamin väkivaltaisuudesta sai muslimit raivoihinsa.

Nyt Paavi tölväisi kristittyjä toteamalla, että vain katolinen kirkko on oikea Kristuksen kirkko. Protestanttiset kirkot, kuten anglikaanit ja luterilaiset, ovat lähinnä vain "seurakunnallisia yhteisöjä". Tiedotusvälineissä on ennätetty puuttumaan paavin lausuntoon ikään kuin hän olisi syönyt paaviksi noustessaan antamansa "vaalilupauksen". Hänhän lupasi parantaa ekumeenisia suhteita muihin kirkkoihin. Aika outoa parantamista, jos ensi toteaa, etteivät muut kristityt ole edes kristittyjä.

Tosiasiassa paavi ei ole kieltänyt, että protestantit eivät olisi kristittyjä. Hänen mukaansa ne eivät ole "kirkko", koska eivät tunnusta paavin asemaa. Tämä ei teknisesti ole ihan sama asia kuin sanoa, etteivät muut kuin katoliset ole kristittyjä. Vaikka asiaa ymmärtämättömät voivat lausunnon tulkita sitenkin. Paavin lausunto nousee johdonmukaisesti katolisesta kirkko-opista, joka edellyttää, että kirkko on kirkko silloin kun sitä johtaa paavi, joka on Pietarin seuraaja. Luterilaisilla ja anglikaaneilla ei ole paavia, joten...

Minun tekisi mieleni nostaa hattua paaville, mutta se voitaisiin tulkita väärin. Monet voisivat luulla, että pidän hattua. Toiset taas, että olen alkanut salaa suosia roomalaiskatolista kirkkoa. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Mutta minusta on silti hienoa, että löytyy joku, joka uskaltaa rehdisti olla jotain mieltä.

Nykymaailmassa suvaitsevaisuudesta näet on tullut täysin perverssiä touhua. Enää ei saa olla mistään mitään mieltä oikeasti. Kukaan ei ole oikeassa eikä kukaan väärässä. Jos sanot olevasi erimieltä, sinut leimataan suvaitsemattomaksi. Mutta kun uskonnot ihan oikeasti ovat erilaisia! Miksi tätä ei saisi lausua ääneen? Muslimeille Jeesus ei ole Jumalan Poika, kristityille on. Juutalaisille Jeesus ei ole Messias, kristityille on. Joku on pakostakin väärässä ja joku oikeassa. Kaikki eivät ole matkalla taivaaseen.

Minusta katolinen kirkko ei ole oikea Kristuksen kirkko, mutta sielläkin on kristittyjä. Pyhimyksiä ei pidä rukoilla, paavi ei ole erehtymätön, leipä ja viini eivät muutu Kristukseksi, Maria ei ole taivaan kuningatar, eivätkä apokryfikirjat kuulu Jumalan sanan inspiroituun kaanoniin jne. Tästä kaikesta huolimatta Jumalan Henki kirkastaa evankeliumeissa Kristuksen sovitustyön missä ja milloin tahtoo kenen kohdalla tahtoo.

Todellinen vuoropuhelu alkaa erimielisyyden ja erilaisuuden avoimesta ja rehellisestä tunnustamisesta. Kysymys on uskollisuudesta omalle identiteetille. Muutoin alennutaan teeskentelyyn.

Uskollisuudesta omalle identieetille paavinkin lausunnossa on kysymys, kuten CBN News yhtiön uutisessa todetaan: "Despite the harsh tone of the document, it stresses that Benedict remains committed to ecumenical dialogue. "However, if such dialogue is to be truly constructive it must involve not just the mutual openness of the participants but also fidelity to the identity of the Catholic faith," the commentary said." (Livahointi minun).

Mielestäni aidon suvaitsevaisuuden ydin on juuri tuossa "uskollisuudessa omalle identiteetille".
Minusta on hienoa, että paavi on antanut kiertelemättömän lausunnon. Ei siksi, että olisin hänen kanssaan samaa mieltä. Vaan siksi, että se näyttää esimerkkiä siitä, kuinka on postmodernissakin maailmassa on vielä uskallettava olla uskollinen omalle identiteetille.

Okeiokei, vieraillessaan Turkissa paavi käväisi Sinisessä moskeijassa ja kääntyi Mekkaa kohti yms. Okeiokeioikei. Mutta ymmärsitte varmaan pointtini.
Ole rehdisti erimieltä. Sano se reilusti ääneen. Ole valmis perustelemaan kantasi. Tee se tyylikkäästi. Signaali on silloin hyvä ja selkeä. Todellinen keskustelu alkaa!



-----------------------

By the way... Paavin islamlausunto herätti kauhean kohun. Mutta pölypilven laskeuduttua on valistuneiden muslimioppineiden keskuudessakin jo myönnetty, että paavi oli kyllä ihan oikeilla jäljillä. Juttu ilmestyi YLE:n nettisivuilla. Laitan linkin, kunhan löydän sen taas.