torstai 1. toukokuuta 2008

Tippaleipää ja pakkopullaa

Piipahdin vapunpäivänä Hakaniemen torilla hakemassa tuntumaa työväen vappujuhlintaan ja tekemässä radio-ohjelmaa. Kaikkialla oli punaisia ilmapalloja. Haastattelin juhlijoita ja kyselin onko aatteen palo jo hiipunut, kun ilmapiiri tuntui olevan hiukan ponneton. Eräiden mielestä tunnelma ei ollut enää sama kuin pari kymmentä vuotta sitten. Arvo Saloa joku haikaili johtamaan marsseja. Monet juttelivat keskenään seuraamatta juurikaan mitä lavalla puhuttiin.

Paavo Lipponen sattui kohdalle ja antoi ystävällisesti haastattelun. Sen voi kuulla kokonaisuudessaan tulevana lauantaina 3.4. klo 19 alkavassa perinteikkäässä Taivaskanava -ohjelmassamme (Radio KSL 100,3 MHz). Lipposen mukaan aate ei ole mihinkään hukkunut, mutta toki työväenliike on hänen mukaansa saanut paljon aikaankin. Siksi ehkä into on hiukan jo hiipunut. Samalla hän harmitteli, että demarien omistakin riveistä on noussut ääniä, jotka suorastaan pilkkaavat demarien vanhaa perintöä. Hän ei kuitenkaan suostunut sanomaan oliko kommentti tarkoitettu Erkki Tuomiojan suuntaan, jonka mielestä perinteinen vappumarssi on lähinnä pakkopullaa.

Samaan aikaan, kun Hakaniemen "punaisella torilla" työväki juhli, vietettiin vähän matkan päässä Senaatintorilla toisenalista vappua. Jo 15 vuonna perätysten Jeesus-marssi on koonnut tuhansia suomalaisia kristittyjä yhteiseen vapun viettoon ja marssimaan Helsingin keskustassa. Tuntuu melkein siltä, että samaa vauhtia kuin työväen aate on ollut laskussa, Jeesus-aate on ollut nousussa. "On hyvä, että marssitaan hyvien asioiden puolesta", olivat Lipposen terveiset Senaatintorin marssijoille.

Senaatintorilla oli hiukan toisenlainen meno kuin Hakaniemen torilla: Musiikki raikasi, ja kansa tuntui seuraavan varsin intensiivisesti mitä lavalla tapahtui. Erivärisiä ilmapalloja oli yhtä hyvin edustettuna kuin oli kristittyjä eri seurakunnista. Arviolta reilu 3000 ihmistä oli kokoontunut Senaatintorille. Jeesus-marssista on kehkeytynyt todellinen koko perheen ja koko kristikansan iloinen vappujuhla. Juhlintaa leimasi myös Kristuksen taivaasenastumisen muistoksi vietettävän Helatorsatin osuminen samalle päivälle: "Jeesus nousi ylös taivaaseen! Tiedättekö mitä se merkitsee," kysyi vetäjä kansalta. "Sitä, että Jeesus tulee myös takaisin!" Ja kansa antoi vahvan aamenen.

Haastattelin myös Sari Essayahia, joka piti puheen Jeesus-marssilla. Hän piti tärkeänä sitä, että krsitityt aktivoituvat myös yhteiskunnallisesti ajamaan heikkojen ja vähäosaisten asiaa. Pelkkä hengellisyys ei riitä. Essayah ei yhtynyt siihen, että Hakaniemen tori edustaisi yksinomaan sosiaaliseen hyvään pyrkimistä ja Senaatintorin tapahtuma pelkästään pää pilvissä kulkevaa hengellisyyttä. Essayahin terveiset Hakaniemen torille olivat kiitos ja kunnioitus aikaisemmille sukupolville siitä miten he ovat pitäneet heikkojen ja vähäosaisten puolia. Työväen arvot ovat hänen mukaansa paljossa yhteneväiset kristillisten arvojen kanssa. Myös Essayahin haastattelu kuullaan kokonaisuudessaan Taivaskanavalla tulevana lauantaina.

Ei kommentteja: