keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusi Vuosi 2013 – Katso Jeesukseen ja sairaat paranevat ja ihmisiä pelastuu

Salli minun kertoa lyhyesti vuoden ensimmäisestä työpäivästäni. Aloitimme Patmos työyhteisönä vuoden ensimmäisen työpäivän yhteisellä aamupiirillä, jossa jaoimme työntekijöiden kesken omia sekä meille lähetettyjä rukousaiheita. Jossakin kohtaa paikalle pelmahti Joulun Lapsi koordinaattorimme Ilkka Kujala. Hänellä oli terveiset Riku Rinteen Come Home uuden vuoden leiriltä. Ja mitkä terveiset! 

Leiri oli mennyt hyvin. Mukana oli kymmeniä nuoria. Mutta jotain pientä ”vastustusta” hengenmaailmoissa oli ollut aistittavissa ilmassa. ”Lauletaan tähän aivan lopuksi vielä yksi laulu ennen kuin lopetamme,” sanoi Riku Rinne päätöstilaisuudessa.

Juuri sillä hetkellä leiriltä meni kaikki sähköt!

Joidenkin minuuttien hämmentyneen pähkäilyn jälkeen tajuttiin, että sähköjä saadaan odotella jonkin aikaa.

Silloin joku nosti kätensä ja halusi spontaanisti jakaa joitakin hengellisesti koskettavia leirikokemuksia. Muutaman tällaisen todistuksen jälkeen Kujalan Ilkka tarttui tilanteeseen ja muistutti leirille tulleita siitä, että ”jos et vielä tunne Jeesusta pelastajanasi, niin voit antaa elämäsi hänelle nyt”.

Viisi nuorta tuli eteen ilmaisten halunsa antaa elämänsä Jeesukselle!

Ilkka johdatti heidät yhteiseen rukoukseen ja samalla hetkellä, kun hän päätti rukouksen sanoen ”Aamen!” sähköt palasivat!

Jos sähköt eivät olisi menneet poikki leiri olisi päätynyt loppulauluun ja nämä viisi eivät kenties olisi saaneet tilaisuutta antaa elämäänsä Jeesukselle. Jumala järjesti heitä varten aikaa ja tilanteen.

Kun työyhteisömme aamupiiristä palasin oman työpöytäni ääreen Pekka Haapasaari, Kuvan ja Sanan toimitusjohtaja ja työtoverini, tuli hetken päästä huoneeseen ja pudotti pöydälleni esirukoilijaystäväni Pirkko Jalovaaran vuoden ensimmäisen Rukous&Ystävä –lehden (1/2013). ”Katsopas tätä”, Pekka tokaisi ja avasi eteeni pari aukeamaa. 

Lehden ensiaukeamilta alkaen lehdessä oli asiaa, joka sai leukani loksahtamaan auki.

Sivulla 4: ”Lähdin vain siunattavaksi, mutta tulin ulos kirkosta kävellen – Ilman pyörätuolia!”

Sivulla 6: ”Halvaantuneen pyörätuolipotilaan parantumisihme!”

Voiko tällaista tapahtua Suomessa? Afrikassa kyllä. Mutta Suomessa.

Voit lukea artikkelit kokonaisuudessaan mainitusta lehdestä itse, mutta tässä muutamalla rivillä yhteenveto näistä kahdesta tapauksesta.

Ensimmäisessä jutussa sivulla 4 oli kyse Jaana Soikkosesta, joka kertoo parantumisestaan näin:  ”Kymmenen lääkäriä tutki minua iskiastyyppisen oireiden takia. Selkäni kuvattiin kolme kertaa ja selkäytimen sisältä löytyi onkalo, joka aiheutti kivut, vei kaiken voiman jaloista ja vei minut pyörätuoliin.” Näin kului Jaanan elämä vaivojen ja pyörätuolin kanssa, kunnes hän lähti miehensä Kimmon kanssa Sotkamon kirkon rukousiltaan. Ihan ”vaan siunattavaksi”. Sen jälkeen mies saisi ”kärrätä” vaimon takaisin kotiin. 

Toisin kävi.

Jaana kertoo: ”Rukousjonossa Pirkko [Jalovaara] tuli ensin Kimmon kohdalle ja rukoili hänen kipeän kätensä puolesta. Käteen tuli lämpö, eikä käsi ollut enää kipeä. Sitten Pirkko tuli minun kohdalleni ja  - sen sijaan että olisi kauniisti hoivaillut ja voivotellut tilannettani – Pirkko napakasti ja käskevästi sanoi, että nouse ylös! Aloin selittää, että selkärangassani on onkalo ja jaloista puuttuu voima. En pysty liikkumaan! Mutta Pirkko järjesteli pyörätuolin jalustat ja taas komensi: ’Nouse ylös! Katso Jeesukseen!’ Lähdin yrittämään, ja olin hetken perästä pystyssä. Otin varovasti ensimmäisen askeleen … Koko ajan tietenkin oletin, että kaadun lattialle. Mutta ei, kävelin alttarin päähän ja takaisin ja jalat kantoivat! Mieheni Kimmo siirsi pyörätuolin syrjään ja seuraava, mitä itkultani muistan on se, että Pirkko käskee minut avustajaksi alttarille! Siis auttamaan niitä, jotka odottavat rukousta ja joiden puolesta on jo rukoiltu!”  

Pyörätuoli palautettiin terveyskeskukseen. Siihen ei ole tarvinnut istuutua kirkkoillan jälkeen kertaakaan. ”Lapsena menimme aina kirkkoon, mutta suuri ihme on se, että nyt voin omilla jaloillani kävellä omaan kirkkooni,” Jaana Soikkonen iloitsee.

Rukous&Ystävä –lehdessä (1/2013) sivulla 6 kerrotaan mitä puolestaan tapahtui viime syyskuussa Joutsenon kirkon rukousillassa. ”Pirkko Jalovaara tuli luokseni opetuspuheen aikana, siis jo ennen varsinaisen rukouspalvelun alkamista,” mieshenkilö kertoo. (Jutussa on hänen kuvansa, mutta jostain syystä nimi on jäänyt pois. Vaimon nimi on Mirja) Hän jatkaa: ”Istuin pyörätuolissa kirkon keskivaiheilla. Pyysin Pirkkoa ensin rukoilemaan ’helpomman’ vaivani puolesta. Vasen käteni oli murtunut ja kovin kipeä. Rukoiltuaan hän kehotti: ’Nosta kätesi ylös!’ Nostin. En enää tuntenut kipua. Itsekin hyvin hämmästyneenä ja kädet koholla kiitin Jumalaa saamastani pika-avusta!”  

Mutta Jeesuksella oli varattuna vielä jymy-yllätys.

Lehti jatkaa: ”Olin ollut kaksi vuotta pyörätuolipotilaana jalkojeni halvaantumisen vuoksi. Nyt rohkenin pyytää esirukousta myös jalkojeni parantumisen puolesta. Pirkko pyysi minua nousemaan pyörätuolistani lattialle seisomaan. Horjuen kohottauduin jalkeille… ’Kävelehän nyt!’ Pirkko rohkaisi. Aluksi olin nöksähtää nenälleni, mutta sitten jalkani alkoivat kantaa. Pirkkokin riemastui ja jo kyseli ’Kuinkahan juoksu sujuisi?’ Nostelin jalkojani yhä korkeammalle ja korkeammalle. Lisäsin vauhtia, juoksin ja hyppelin pitkin kirkon käytävää. Salissa kuului kohahdus. Koko kirkkokansa alkoi taputtaa kiitokseksi Jumalan tekemästä ihmeestä.” 

Tämä mieshenkilö oli lehden mukaan kokenut Jumalan parantavaa kosketusta myös jo vuonna 1975 osallistuessaan Israelin matkalla erityisesti suomalaisille järjestettyyn rukouskokoukseen, jossa palveli Kathryn Kuhlman. Ilmeisesti kyse oli Leo Mellerin tuona vuonna järjestämästä matkasta ja tilanteesta. Muistan hänen kertoneen tästä vain suomalaisille järjesteystä Kuhlmanin kokouksesta.

Minun uusi työvuoteni Patmostalon työpisteelläni alkoi siis kirkkaassa ylistävässä duurissa kuultuani Kujalan Ilkan uutiset uuden vuoden nuorten leiriltä sekä luettuani nämä parantumistodistukset Pirkko Jalovaaran uusimmasta Rukous&Ystävä –lehdestä.

Halusin jakaa nämä vuoden avauskokemukset kanssasi rohkaistakseni Sinua astumaan pystypäin, Jeesukseen katsoen, uuteen vuoteen 2013 Jeesuksen seurassa.

Tämmöinen Jeesus meillä on!

Älä siis juutu menneeseen, Jumala tekee uutta.

Alkavana vuonna 2013 meidän tulee kiinnittää katseemme Häneen. Meidän ei tarvitse juuttua menneeseen. Sillä Jumala tekee uutta, kuten Jesajan kirjassa sanotaan: ”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?”  Jes.43:18-19.

Menneisyyteen voi jäädä kiinni kahdella väärällä tavalla.

Ensiksi, on mahdollista jäädä kiinni kaikkeen siihen negatiiviseen mitä mennyt vuosi toi tullessaan, vastoinkäymisiin, vaikeuksiin, epäonnistumisiin, lankeemuksiin. Uusi vuosi kuluu murehtimalla sitä mitä viime vuonna tuli tehtyä tai että asiat eivät menneet niin kuin oli ajatellut. Joku siirtyy uuteen vuoteen omatunto taakoitettuna viime vuoden asioilla. Kuitenkin Paavali muistuttaa, että Kristuksessa saa jättää menneet taakseen ja kurottautua eteenpäin, kohti voittopalkintoa (Fil. 3:13-14).

Toiseksi, on mahdollista jäädä kiinni kaikkeen positiiviseen mitä mennyt vuosi toi tullessaan. Näin tapahtuu silloin kun viime vuoden siunauksista muodostuu vääränlainen vertailukohta kaikelle mitä Jumala tänä vuonna voi tehdä.

Esran ja Haggain kirjoissa kerrotaan miten pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset alkoivat rakentaa uutta temppeliä. Toisten riemulla ei ollut rajaa uuden alun äärellä. Toiset  taas itkivät, koska uuden temppelin perustus ei näyttänyt lainkaan samalta kuin aiempi temppeli (Esra. 3:10-12; Hagg. 2:3). Profeetta joutui muistuttamaan kansaa siitä, että sen kunnia mikä nyt näyttää vähäpätöisemmältä aiempaan verrattuna tulee silti olemaan aiempaa suurempi.

Jos mieltämme painaa se, että emme ole saaneet kokea entisenkaltaisia hengellisiä siunauksia, että hengellinen elämä ei tunnu samalta kuin ”silloin ennen”, tai haikailemme jatkuvasti vain menneiden herätysten perään, olemme saattaneet jäädä kiinni menneisiin siunauksiin tavalla, joka estää meitä riemuitsemasta siitä uudesta mitä Jumala tekee, vain koska se on erilaista.

Uusi vuosi 2013 on alkanut.

Minkään viime vuotisen – oli kyse synnistä tai siunauksesta – ei pidä antaa masentaa tai jarruttaa matkantekoa tänä vuonna. Synnit tulee tunnustaa ja jättää Karitsan veren alle, minne ne kuuluvat. Siunauksista saa olla kiitollinen, mutta ne eivät saa muodostaa kaikkea värittävää vertailukohtaa sille mitä uutta Jumala tulee tekemään tänä vuonna.

Älä jää murehtimaan viime vuoden syntejä. Kuten Johannes kirjoittaa: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1 Joh. 1:9). Tai kuten Lasse Heikkilän laulussa kauniisti sanotaan: ”Jokainen muisto kunniaton, pois kirjoista taivahan pyyhitty on, kun kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen ristin tähden.”

Älä mittaile viime vuoden siunauksilla sitä uutta, mitä Herra tekee tänä vuonna. Ota kiitollisuudella vastaan kaikki mitä Jumala elämääsi antaa. Palvele Herraa riemulla. Edessä  on  u u s i  vuosi. Jumalan mahdollisuudet ovat rajattomat.

Me tunnemme Jeesuksen, jota tämä maailma tarvitsee. Jeesuksen, joka on pelastaja, parantaja, Pyhällä Hengellä täyttäjä ja takaisin tuleva kuningas!  

Siksi sanon vuoden 2013 alussa sinulle, menneisyyteen juuttunut veljeni tai sisareni, Jeesuksen nimessä: Nouse ylös! Katso Jeesukseen!.

---------------
PS: Pirkko Jalovaaran Rukous&Ystävä -lehden voit tilata tästä linkistä: www.rukousystavat.fi
Lue lisää myös Patmoksen koulu- ja nuorisotyöstä tästä linkistä: www.rikurinne.com

1 kommentti:

Kirsti kirjoitti...

Kiitos tästä kirjoituksesta!!